Luomu saattaa houkutella uutuudenviehätyksellään, mutta mitkä ovat pitkän luomusuhteen askelmerkit? KM haastatteli luomun kanssa tosissaan olevia viljelijöitä. Sellaisia, jotka ovat olleet luomussa tarpeeksi kauan nähdäkseen miten se toimii. Kun viljanviljelijä siirtyy luomuun, hänen täytyisi ryhtyä ennen kaikkea maanviljelijäksi, luomukonkarit neuvovat.

Luomuun siirtymistä harkitsevat saattavat luulla, että luomussa työmäärä vähenee, tuet juoksevat eikä juuri mitään tarvitse tehdä,  ei edes korjata satoa.

Luomukonkarit myöntävät, että näitäkin luomuviljelijöitä on. ”Ja valitettavasti he pilaavat luomun maineen”, luomuviljelijäpariskunta Vuokko ja Tero Suutari sanovat.
”He antavat aivan väärän kuvan hommasta.”

Suutarit viljelevät luomuviljatilaa Kouvolan Anjalassa ja ovat yhtiöittäneet tilan jo 10 vuotta sitten.

Tosissaan luomun kanssa olevat viljelijät ovat paitsi taitavia ja ennakkoluulottomia, myös hauskoja, markkinahenkisiä ja paiskivat tosissaan töitä.

Tässä joukossa arvostetaan taitavia viljelijöitä. Suutarin mukaan luomuviljelijöiden keskuudessa on luvallista kertoa omista onnistumisistaan ja epäonnistumisistaan.

Saman havainnon on tehnyt Leila Warén-Backström. Hänellä on nyt menossa kahdeksas vuosi luomun kanssa.

Warén-Backström on ollut Axxell Brusabyn ja Axxell Strömman koulutilojen tilanhoitaja vuodesta 2010 lähtien. Strömman tila on luomussa, Brusabyn tila tavanomaisessa.

Kun Warén-Backströmistä tuli Axxell Utbildning Ab:n tilanhoitaja, hänen oli opeteltava luomuviljelyä kädestä pitäen. Mutta se vei mennessään. Nyt luomumetodeja käytetään molemmilla tiloilla.

Warén-Backström ja Suutarit listaavat luomun ja tavanomaisen tuotannon todellisia eroja.

Lue koko juttu KM:stä.

Teksti ja kuva: Annaleena Ylhäinen

Artikkeli Luomua tositarkoituksella julkaistiin ensimmäisen kerran Käytännön Maamies.

Tohmajärveläinen Jarmo Hasunen satsaa isosti rikkakasvien torjuntaan jo luomuviljelyn siirtymävaiheessa. Kokemuksia kertyy lisää joka kerta kun pellolle mennään juolannostin tai rotaatiorikkaäes traktorin perässä.

Jarmo Hasunen täydensi traktorin perässä vedettävää työkonevalikoimaansa kahdella erikoiskoneella, kun kasvinsuojeluruisku jäi luomun siirtymävaiheessa virattomaksi. Ensimmäinen hankinta on suunniteltu siemenrikkakasvien ja nyt keväällä käyttöön-otettu juuririkkakasvien torjuntaan.

Eikä siinä vielä kaikki. Tavanomaisessa tuotannossa ilman auroja pitkään toimeen tulleesta Hasusesta alkoi tuntua siltä, että auroillakin saattaisi olla käyttöä luomuviljelyssä, ainakin apilapitoisten viherlannoitusnurmien lopetuksissa.

Kaksoisaurat myös hankittiin, ja tietysti käytettynä.

Pyörivä rikkaäes ei kerää kasvijätteitä

Perinteisen mallista rikkaharaa ehdittiin kokeilla syyskylvöisen ruisvehnän jälkeen sen verran, että havaittiin, kuinka sen pystyt piikit keräävät ansiokkaasti joka vedolla olkea ynnä muuta kasvinjätettä, joka jäi myttyinä peltojen päisteisiin. Työläältä tuntunut kokeilu laittoi etsimään toimivampia vaihtoehtoja.

Maailmalla on useita rikkaäkeitä, joissa piikit ovat kiinni pyörivissä kiekoissa. Hasusen logiikan mukaan sen ei luulisi keräävän olkea. BT-Agron Suomeen tuoma Einböck Rotation vaikutti paperilla ja videoidenkin perusteella toimivalta.

Hasunen päätyi yhdeksänmetriseen malliin, koska arvioi, että koneella on ehdittävä tekemään kylvön jälkeinen sokkoäestys ja orastumisen jälkeen yksi tai kaksi rikkaäestystä juuri oikeaan aikaan.

Tarkkuuta vaativaa rikkatorjuntaa

Reilun vuoden aikana kertyneiden kokemusten perusteella Hasunen ja hänen veljensä Harri Hasunen ovat havainneet, että rikkaäestyksen onnistuminen on tarkkaa käsittelyajankohdan suhteen. Myöhästyä ei saisi, koska liian isoiksi ehtineiden rikkakasvien irtisaaminen vaatisi painotusta liian syvälle.

Ajonopeuskin on yksi muuttuja, joka vaikuttaa äkeen kykyyn noukkia rikkoja irti maasta. Nopeus vaikuttaa myös pintamaan liikkeeseen. Rotation-äkeen kiekot siirtävät pintamaata hieman sivuille päin. Keskelle muodostuu liian kovaa ajettaessa loiva notko ja reunoille matalat vallit.

Konetta käyttänyt Harri kertoo sopivan ajonopeuden löytyvän tilanteen mukaan väliltä 6–9 kilometriä tunnissa.

Piikkikiekkojen painotusta ja työsyvyyden säätöä hän on opetellut pysähtymällä tarkistamaan työnjälkeä riittävän usein.

Pyörivällä piikkikiekolla tehty sokkoäestys ennen orastumista ei haittaa viljaa, kun siemen kylvetään riittävän syvälle. Eikä orastumisen jälkeinen piikin pyörähdys pintamaassa nosta viljan orasta ylös juurineen, kun juuristo on ehtinyt vahvistua ja kasvi kestää ankaramman käsittelyn. Varhainen rikkaäestys tällä koneella ei sen sijaan todennäköisesti toimisi pintaan kylvetyn rypsin yhteydessä, Hasuset arvioivat.

Rotaatiorikkaäkeen yhteydessä mainostettu ominaisuus eli äkeen pysyminen puhtaana oljesta on pitänyt paikkansa. Äes ei ole kerännyt olkea, vaikka sitä on paikoin melko paljonkin pellon pinnalla. Mutta jos pellolla on risunpätkiä tai puunkappaleita, niin kuin Hasusten suosta raivatuilla pelloilla, ne kiilautuvat helposti kiekoissa olevien peräkkäisten piikkien väliin, jolloin kiekkojen pyöriminen lakkaa ja piikit alkavat laahaamaan maata.

Osa näistä tukoksista lähtee pois itsestään, osa lähtee konetta hieman peruuttamalla. Loput tuottavat kuskille hyötyliikuntaa, kun pitää hypätä pois ohjaamosta klapeja poimimaan.

Tähänastisista kokemuksista oppineet Hasuset suosittelevatkin rotaatioäestä rikkakasvien torjuntaan ainakin kevyillä mailla, joilla saa olla taipuisaa kasvijätettä, muttei runsain mitoin kiilautuvia kokkareita, kiviä tai puunkappaleita.

Lue koko juttu KM:stä.

Teksti ja kuva: Esa Mustonen

Artikkeli Uusia koneita rikkakasvien torjuntaan julkaistiin ensimmäisen kerran Käytännön Maamies.

Säilörehusta saatiin Länsi- ja Etelä-Suomessa paikoin erittäin vaatimaton, jopa olematon ykkössato, eikä lopullisesta sadon määrästä ja laadusta ole vielä tietoa. Pahimmilla kuivuusalueilla karkearehusta ja kuidusta voi tulla isokin pula nautojen, lampaiden ja hevosten ruokinnassa. Myös Länsi-Suomen sika- ja siipikarjatiloilla jännitetään, saadaanko viljoista satoa, ja miten paljon. Eri aikaan itäneiden kasvustojen laatu voi olla hyvinkin arveluttava.

Pahimmilla kuivuusalueilla Länsi- ja Etelä-Suomessa on suuri tilakohtainen vaihtelu jo korjatun säilörehusadon määrässä sekä odotuksissa vielä korjaamattomien satojen suhteen. Ruokinnan asiantuntijat valoivat Okrassa uskoa siihen, ettei satoa ole vielä kokonaan menetetty ja tulevan ruokintakauden rehustuksen eteen on paljonkin tehtävissä.

Kasvustojakin voi vielä täydentää, nurmen tuotannon huippuasiantuntija Jarkko Storberg ProAgria Länsi-Suomesta muistuttaa. Jos loppukesästä saadaan sadetta, nurmikasvustoista voi saada satoa, jos niitä täydentää eri lajeilla.

Myös itämättömiä ja huonosti itäneitä viljapeltoja kevätlannoituspanostuksineen voi hyödyntää kylvämällä niihin uuden kasvuston. Esimerkiksi rehuvirna on Storbergin mukaan hyvä kasvi siihen tarkoitukseen. Myös ohraa voi käyttää, ja korjata kasvuston kokoviljasäilörehuksi.

Lehmille tarvitaan karkeaa rehua, jossa on kuitua

Nyt pitää korjata kaikki karkea-rehu, mitä vain on saatavilla, naudanrehujen kehityspäällikkö Merja Holma Raisioagrosta opastaa. Ainakin Varsinais- ja Kaakkois-Suomessa on paikoin tukala tilanne karkearehun määrän suhteen.

Kaikki mahdolliset hömppäheinät kannattaa nyt kerätä ja kuivata siltä varalta, että kuidusta tulee puutetta ruokinnassa. Kuivaaminen on tarpeen siksi, että saadaan pienennettyä rahtikustannusta, jos rehua pitää kuljettaa kauas.

Mikäli vilja kasvaa kuivan alkukesän jälkeen, kannattaa myös olki korjata talteen. Jos syksystä tulee märkä, oljen kuivatus on ongelma.

Tällöin oljen voi korjata kosteana ajosilppurilla kuten säilörehun. Märkä olkisilppu säilyy säilörehuhapoilla, kuivempaa voidaan säilöä propionihapolla tai esimerkiksi Raisioagron myymällä Safesilillä. Ajosilppurilla silpuksi ajettu ja hapotettu olki on hyvää seosrehun raaka-ainetta, Holma sanoo.

Myös kokoviljasäilörehu on hyvä rehu seosrehutiloille. Lehmillekin olki on käyttökelpoinen kuitulähde, jos karkearehua on niukasti. Väkirehun osuutta voidaan lisätä, kun kuidun saanti varmistetaan.

Tuoreleike, leikepelletti tai heinäjauhot eivät Holman mukaan korvaa karkearehua. Leike on kuitenkin sulavan kuitunsa ansiosta hyvä rehu.

Juurikasleikettä on saatavilla. Sitä ostetaan Euroopasta, ja sen energia-arvo on parempi kuin esimerkiksi erilaisten heinäjauhojen. Leikkeessä energiaa on noin 12 MJ kuiva-ainekilossa, Holma muistuttaa. Heinä- tai sinimailasjauho on yksi vaihtoehto, mutta niissä on vähän energiaa vain noin 9 MJ kuiva-ainekilossa, Holma muistuttaa.

Kuivaa leikettä tuodaan maahan rehuteollisuuden tarpeisiin, ja Raisioagro tuo sitä Euroopasta jatkossakin.

Koska kuiva leike pitää liottaa, se sopii erityisesti seosrehutiloille. Leikkeen voi liottaa seosrehuvaunussa kastelemalla sen illalla ja antamalla liota yön yli.

Lue koko juttu KM:stä.

Teksti ja kuva: Pirjo Mälkiä

Artikkeli Kesän kuivuus aiheuttanee puutetta rehusta julkaistiin ensimmäisen kerran Käytännön Maamies.

Markkinoilla olevat yli nelimetriset kylvölannoittimet siirtävät siemenen ja lannoitteen pääsääntöisesti ilmavirran mukana vantaille. Junkkari kehitti uuteen seitsenmetriseen koneeseensa uuden ruuvikuljettimia hyödyntävän siirtotekniikan, mutta käyttää perinteistä, vannaskohtaista ja tarkkaa mekaanista syöttölaitteistoa siemenen ja lannoitteen annosteluun. Ilma-avusteiset isot kylvölannoittimet ovat saaneet haastajan…

Parhaimmillaan reilut kuusitoistatuhatta Kaarle-ohran siementä sukeltaa joka sekunti ruuvikuljettimien ja painovoiman vauhdittamana maan poveen, kun Mika Manni kiihdyttää isoimmilla lohkoillaan 15 kilometrin ajonopeuteen. Moinen vauhti edellyttää kylvötekniikan toimivuutta. Lopputuloksen tasaisuus on erityisen kiinnostavaa, koska kylvö on tehty siementen ja lannoitteiden siirron suhteen ainutlaatuisella koneella. Maa pölisee iltapäivällä 17. toukokuuta peräseinäjokisella pellolla, jossa vielä puolitoista viikkoa sitten makasi vesi.

Mika Manni pyörittelee ison traktorin ja ison kylvölannoittimen muodostamaa kokonaisuutta nopeasti ja tottuneesti, vaikka uusi kylvökone on otettu käyttöön vasta viikko sitten. Hehtaareita on Junkkari W700:llä laitettu kasvukuntoon jo lähes kolme sataa, ja melkein toinen mokoma on vielä edessä.

Vauhdikasta menoa

Mannilla ei ole vielä uutta kylvöä tarkentavaa tekniikkaa. Perinteinen sitkain vetää koneen sivulla syvää merkkiä, seuraavan ajolinjan sihtausta varten. Se on näissä oloissa tarpeen, kun näkyvyys on pölyämisen vuoksi joskus heikkoa.

Vauhti hidastuu, muttei pysähdy päisteissäkään sen jälkeen, kun uusi lohko on kierretty kolme kertaa tällä seitsemän metriä leveällä kylvökoneella. Hinattavan koneen pitkä vetopuomi ja sen kiinnitys vetovarsien väliin mahdollistavat tiukat käännökset.

Tämän kylvökoneen edessä ei ole muokkainta, vaikka sellaisen siihen saisi, koska maata äestetään lietteen pintalevityksen vuoksi tarpeeksi jo ennen kylvöä.

164 kilowattia enimmillään tuottava New Holland jaksaa vetää konetta ongelmitta, vaikka Mika arveli ennakkoon, mahtaako nopeus pudota kylvölannoittimen leveyden kasvettua Tume NovaCombin neljästä Junkkarin seitsemään metriin. Siemen ja lannoite ohjautuvat molemmissa samaan vantaaseen, mutta riviväli kasvoi vaihdon myötä 12,5 sentistä 15,9 senttimetriin. Kannatinpyörästökin on aika samanlainen, mutta renkaat ovat nyt suuremmat. NovaCombin edestä lisäksi löytyvät ja työsyvyyttä määrittävät pienempihalkaisijaiset kannatuspyörät keräsivät eteensä vallia. Nyt tällaista ongelmaa ei ollut.

Mika Mannin, hänen isänsä Tapion ja vaimonsa Minna Mannin pellot on tarkoitus ehtiä kylvämään jatkossa yhdellä tehokkaan tuntuisella koneella. Yhteensä omaa ja vuokrattua peltopinta-alaa on noin 600 hehtaaria.

Aiemmin käytössä olleen nelimetrisen kylvökoneen kanssa tällaisen alan kylvöt alkoivat jo väsyttää. Oli tarve löytää tehokkaampi ratkaisu. Nyt tuntuu siltä, että kylvökauden pituus puolittuu. Kylvöt ovat edistyneet reilut 40 hehtaaria päivässä, ilman että työpäivää olisi tarvinnut pidentää aamusta iltaan.

Kylvöjen nopealla sujumisella on merkitystä, vaikka orastuminen ei yleensä ole mikään ongelma Etelä-Pohjanmaalla. Mutta nopeasti päätökseen saadut kylvökset päästään puimaan aiemmin ja paremmissa oloissa, mikä pienentää kuivauskustannuksia, Manni muistuttaa.

Viljaa tuotetaan yhteisen Yhteisporsas Oy:n emakoille ja lihasioille.

Lue koko juttu KM:stä.

Teksti ja kuvat: Esa Mustonen

Artikkeli Vanhaa tuttua ja uutta vallankumouksellista julkaistiin ensimmäisen kerran Käytännön Maamies.

Kuivuus ja erityisesti kesäkuun poudat ovat yleisimmät viljasatojamme rajoittavat tekijät ja tulevaisuudessa tilanne pahenee entisestään. Kuivana keväänä maahan varastoitunut kevätkosteus turvaa kasvun alun ja kapillaarinen pohjaveden nousu auttaa hetken. Kuitenkin juuri silloin kun viljan jyväluku määräytyy kesäkuun poudilla, on varastovesi loppu ja kapillaarinen nousu liian hidasta. Ilmastomallien mukaan tilanne pahenee entisestään ja Suomessakin on alettava keinokastella viljapeltoja. Mutta tuleeko kastelusta kannattavaa?

Maailman tärkein viljelyä rajoittava resurssi on hyvin kaikkien tiedossa: se on vesi. Paljon vähemmän tunnettua on se, että vesi on myös tuhansien järvien Suomessa pahin viljasatoja rajoittava tekijä.

Suomessa sadanta on suurempaa kuin haihdunta, joten peltojamme ei juuri ole kasteltu sen lisäksi mitä taivaalta sataa. FAO:n tilastojen mukaan koko maailman viljelyalasta noin 20 prosenttia on keinokasteltua, mutta tämä ala tuottaa 40 prosenttia maataloustuotteista ja vastaa 68 prosentista koko maailman makean veden käytöstä. Tuntuu hieman hämmentävältä, että myös viljaa tuotetaan keinokastelun varassa.

Veden tarve 100 mm per jyvätonni

Jos unohdetaan hetkeksi asioiden monimutkaisuus ja se, että kaikki vaikuttaa kaikkeen, on viljan vedentarve lopulta melko yksiselitteinen asia. Siitä on paljon tutkimustietoa täysin sateettomien alueiden kastelukokeista. Tärkein tunnusluku on vedenkäytön hyötysuhden WUE (Water Use Efficiency). Viljojen vedenkäyttö voi lajista ja viljelymenetelmistä riippuen vaihdella ±20 %, mutta nyrkkisääntönä vehnä tuottaa keskimäärin yhden viljakilon vesikuutiota kohti. Luku tarkoittaa, että jokainen vehnäsadon tonni vaatii noin 100 mm:n sadetta vastaavan vesimäärän.

Kun pitkän ajan keskiarvon mukaan Suomen vilja-alueilla sataa touko-syyskuussa vain 220–240 mm, miten on sitten mahdollista kasvattaa kuuden tonnin kevätvehnäsato hehtaarilta, jos sen vedentarve on selvästi yli 500 mm ja siitäkin pääosa tarvitaan ennen elokuuta? Viljelymaan juuristovyöhykkeeseen varastoitunut kevätkosteus ja pohjavedestä kapillaarisesti nouseva vesi paikkaavat puutteen. Ja tietysti runsaat sateetkin auttaisivat.

Maahan varastoitunut kevätkosteus

Peltomaa voi maalajista ja maan rakenteen tilasta riippuen varastoida vettä noin 10–20 % tilavuudestaan, kun kasveille käyttökelpoiseksi vedeksi lasketaan lakastumisrajan ja salaojilla kenttäkapasiteettiin kuivatetun pellon kosteuksien välinen erotus. Näin ollen peltomaan yhden metrin maakerros voi kevään jälkeen sisältää noin 100–200 mm sadantaa vastaavan määrän viljalle käyttökelpoista vettä.

Jokainen multavuusprosentti kasvattaa maan hyötykapasiteettia 2–3 tilavuusprosenttia. Näin ollen, jos viljelijä pystyy nostamaan muokkauskerroksensa multavuutta yhdellä prosenttiyksiköllä, on sen vaikutus tämän 25 cm:n maakerroksen vesivarastoon 5–7 mm. Toisaalta, erittäin runsasmultainen (multavuus 15 %) hietamaa verrattuna vähämultaiseen (2 %) pystyy pidättämään muokkauskerroksessa jo 60–100 mm enemmän kevätkosteutta, eli kattamaan kokonaisen satotonnin vedentarpeen.

Lisäapua voi saada myös muokkaamattomuudesta, sillä muokkaamaton maa on peltoliikenteen kannalta kantavampi, jolloin suorakylvö voidaan hyvän rengastuksen turvin aloittaa hieman kosteammalla pellolla kuin mitä kylvömuokkaus vaatisi, mikä puolestaan vähentää kuivatustarvetta ja esimerkiksi säätösalaojakaivot päästään sulkemaan kun maassa on vielä runsaasti vettä.

Kun siis lasketaan yhteen 200 mm:n sadanta ja maan sisältämä hyötykapasiteetti, saadaan kokoon 300–500 mm vettä, jonka turvin kevätviljat eivät vielä voi tuottaa 6 tonnin satoa. Apuun tulee vielä kapillaarinen pohjaveden nousu.

Kapillaarinen veden nousu

Pohjaveden pinnan syvyys vaihtelee ja pintamaan alla oleva maalaji voi koostua monista erilaisista kerroksista, mutta keskimäärin ilmiö tunnetaan melko hyvin.

Yksinkertaistaen voidaan todeta, että kapillaarinen veden nousu on voimakasta mutta valitettavan hidasta. Mitä hienojakoisempi on maalaji ja mitä syvemmällä on pohjavesi, sitä hitaampi on nousunopeuskin. Orastumisvaiheessa ja vielä pensomisen alussa viljan vedentarve on maltillinen (2–4 mm/vrk), mutta korrenkasvun alkaessa vedentarve kaksinkertaistuu, eivätkä kapillaarit enää pysy vauhdissa, sillä jäljellä oleva vesi on syvällä ja juuristo matalaa.

Tässä piilee koko viljantuotantomme suurin pullonkaula. Juhannuksen alla pellot kuivuvat, jyvälukumäärä jää alhaiseksi ja huippusadot menetetään, vaikka loppukesän sateet usein pystyisivätkin kasvattamaan suuremmankin jyvälukumäärän.

Koko edellä esitetty teoreettinen selvitys voidaan lopulta tiivistää hyvin yllätyksettömään toteamukseen, että ennen juhannusta kaikki sade sataa suoraan laariin – jos sataa ylipäätään.

Olennaista onkin, että kun kansanviisauden teoriatausta tunnetaan, voidaan pohtia miten ongelmaa voitaisiin helpottaa.

Lue koko juttu KM:stä.

Teksti: Johannes Tiusanen
Kuva: Mary Evans Picture Library/Lehtikuva

Artikkeli Lisää vettä viljoille julkaistiin ensimmäisen kerran Käytännön Maamies.

Suomessa viljakauppa oli EU:hun liittymiseen asti käytännössä valtion käsissä, eikä kehittynyt samalla lailla kuin muualla Euroopassa. Jäljet näkyvät yhä. Vallitsevassa viljakauppatavassa hukataan viljaerien jäljitettävyys ja laatu. ViljaTavastia on tuonut tähän muutoksen tuulia.

Suuressa maailmassa vilja myydään aina osuuskunnan kautta. Se on ollut normaali kauppatapa Amerikoissa, Aus-traliassa ja Keski-Euroopassa jo yli sata vuotta.

Keski-Euroopassa syntyi jo 1800-luvun lopulla viljelijävetoisia viljanmyyntiosuuskuntia, jotka rakensivat yhteisvarastoja ja viljankäsittelylaitteistoa, joilla vilja puhdistettiin ja lajiteltiin.

Viljanmyyntiosuuskunta päätti mitä lajikkeita viljellään, miten viljellään, miten sato käsitellään, varastoidaan ja myydään.

Viljakauppa oli jo sata vuotta sitten järjestäytynyttä ja osuuskunnat kauppasivat suuria ja laadukkaita eriä, jolloin saatiin parempaa hintaa kuin jos viljelijät myisivät satonsa yksittäin.

Suomessakin perustettiin vuonna 1925 maanviljelijöiden, viljaliikkeiden ja kauppamyllyjen yhteinen keräily- ja varastointiyritys Suomen Vilja -osuuskunta, mutta se purettiin pian erimielisyyksien ja vähäisen kannatuksen vuoksi.

Suomen viljakauppa siirtyi sodan myötä valtion haltuun. Valtion viljavarasto sai vuonna 1941 monopolin viljakauppaan. Viljavarasto hoiti kaupan lisäksi varastoinnin ja kylvösiemenen kunnostuksen ja kaupan.

Sodan jälkeen sen tehtävänä oli myös hoitaa bilateraalista kauppaa Neuvostoliiton kanssa ja viedä ylijäämäviljaa maailmalle. Viljavarasto määritti laatukriteerit ja valvoi viljakauppalain noudattamista.

Kaikki ne toiminnot, joita Keski-Euroopassa hoitivat itsenäiset viljaosuuskunnat, hoidettiin Suomessa valtion toimesta.

Suomalaiset viljanviljelijät olivatkin täysin hukassa kun Suomi liittyi Euroopan Unioniin, ja tällä tiellä ollaan yhä.

Silloin Viljavarasto pilkottiin erillisiksi yhtiöiksi, Avena Oy:ksi, Avena Siilot Oy:ksi ja erilliseksi viljakauppayhtiöksi.

Viljanviljelijät hyppäsivät yhdessä yössä valtiomonopolista vapaille markkinoille. Eurooppalaisilla kollegoilla oli sadan vuoden etumatka viljakauppatavoissa.

Tätä historiaa vasten peilatessa ei tarvitse yhtään ihmetellä, miksi viljakauppa ei Suomessa toimi.

Suomessa on totuttu siihen, että joku iso toimija hoitaa viljelijöiden puolesta viljakauppaa.

Viljakauppa omiin käsiin

Tähän asetelmaan hämäläiset viljelijät halusivat muutoksen. Vuonna 2016 perustettiin Suomen ensimmäinen suuren kokoluokan viljaosuuskunta, ViljaTavastia.

Viljakauppa haluttiin ottaa omiin käsiin ja myös päästä vaikuttamaan hintaan itse.

ViljaTavastia tarjoaa jäsenilleen parempaa hintaa viljasta kuin mitä he muuten saisivat, selittää ViljaTavastian hallituksen varapuheenjohtaja Juha Salovaara.

ViljaTavastian hintanoteeraukset ovatkin olleet paremmat kuin muilla. Esimerkiksi leipävehnän hinta on ollut yli 200 euroa tonnilta jo maaliskuun alusta lähtien.

Yleensä tarjoukset ovat keskimäärin 10–20 euroa tonnilta suurempia kuin mitä jäsenet muualta saisivat.

Jäsenmäärä on kasvanut 3 70:een ja jäseniä on nyt ympäri Suomen. Viljelypinta-alassa laskettuna se 45 000 hehtaaria, Salovaara kertoo.

Keskipinta-ala jäsenillä on 120 hehtaaria, ja tämä käsittää vain satokasvit, ei kesantoja tai hömppäheiniä.

ViljaTavastia on saanut pääosin erittäin hyvän vastaanoton.

”Kun aloitimme toiminnan, kiersimme esittelemässä toiminta-ajatusta teollisuudelle. Suurin osa piti sitä hyvänä, sillä myös teollisuus hyötyy tästä”, Salovaara kertoo.

Viljanostajat saavat parempaa ja yksityiskohtaisempaa tietoa viljan laadusta ja pienistä eristä.

Teollisuudella ei myöskään ole viljan sisäänostajia kuin kourallinen. Osa on ulkoistanut viljanhankinnan ja varastoinnin maatalouskaupalle.

ViljaTavastia istuu tähän kuvioon varsin hyvin.

Lue koko juttu KM:stä.

Teksti ja kuva: Annaleena Ylhäinen

Artikkeli ViljaTavastia toi eurooppalaisen kauppatavan Suomeen julkaistiin ensimmäisen kerran Käytännön Maamies.

Herneen satokisassa haettiin rajapyykkiä herneen satoisuudelle. Sellainen myös löydettiin, kun Juho Kiviniemi sai kuivana kesänä kuuden tonnin hernesadon Astronaute-lajikkeella. Uudet rehuhernelajikkeet ovat aiempaa satoisampia ja viljelyvarmempia. Nyt rehuherneelle on myös todelliset markkinat.

Voisiko Käytännön Maamies järjestää hernekilpailun, A-Rehun asiakkuuspäällikkö Taneli Marttila kysyi jo yli vuosi sitten.

”Ostaisimme vaikka kaiken Suomessa viljeltävän herneen ja paljon ylikin”, Marttila selitti.

Tarkoituksena on korvata ulkomainen soija kokonaan kotimaisella valkuaisella, joten rehuherneen viljelyyn pitäisi saada nostetta.

”Tarvitsisimme heti kymmenen miljoonaa kiloa hernettä, mutta tehdas nielisi helposti 25 miljoonaakin kiloa.”

A-Rehun päätös luopua soijasta loi hetkessä markkinat uudelle viljelykasville. Rehuteollisuus ja viljakauppa oli toki ostanut rehuhernettä aiemminkin, muttei näin suuressa mittakaavassa.

Rehuhernettä viljeltiin tänä vuonna alle kuudella tuhannella hehtaarilla, mutta herneelle pitäisi tehdä ”härkäpavut”, eli nostaa viljelyala 20 000 tai jopa 30 000 hehtaariin.

Pinta-ala oli välillä suurempi, mutta ekologisen alan kasvinsuojeluaineiden käyttökielto lopetti käytännössä herneen viljelyn niillä lohkoilla.

Rehuhernemarkkinan avautuminen on sen verran suuri juttu, että luulisi koko maataloussektorin kiinnostuvan projektista.

Käytännön Maamiehessä ainakin innostuttiin ja tartuttiin heti toimeen. Hernekisa polkaistiin pystyyn ja eturivin viljelijät houkuteltiin näyttämään miten hernettä oikein viljellään.

Lue koko juttu KM:stä.

Teksti ja kuva: Annaleena Ylhäinen

Artikkeli Kuusi tonnia herneellä julkaistiin ensimmäisen kerran Käytännön Maamies.

Syksyn kalkituksissa ei ole ollut suurta piikkiä, vaikka olosuhteet kalkitukselle ovat otolliset. Yllättävää on vain rakennekalkkien kasvanut kysyntä.

”Tavaraa menee suotuisasti ja tasaiseen tahtiin. Leipäviljan hinnan kipuamisen yli 200 euron tonnilta luulisi vaikuttavan kysyntään. Sillä täytyy olla ainakin jonkinlainen psykologinen merkitys,” myyntipäällikkö Jan Drugge Nordkalkista sanoo.

Kysyntä on ollut nyt syksyllä kiivaampaa Pohjanmaalla kuin Etelä-Suomessa, jossa taas kalkittiin ahkerammin viime talvena.

Rakennekalkit ovat ainoa tuoteryhmä, joiden kysynnässä on Druggen mukaan selvä kasvupyrähdys. Se johtuu osittain siitä, että Nordkalk on satsannut rakennekalkkien markkinointiin kunnolla vasta tänä vuonna, vaikka niitä on myyty puolivaloilla jo jonkin aikaa.

Merkittävin syy kysynnän kasvuun lienee kuitenkin siinä, että rakennekalkit tuottavat monta etua tiivistyneiden savimaiden viljelijöille. On havaittu, että viljelijä saa samalla kertaa pellon peruskalkituksen tehdyksi, fosforit pysyvät pellossa kasvien käytettävissä ja rakennekalkin maan rakennetta parantava vaikutus helpottaa maan muokkausta, vähentää vetovastusta ja pienentää polttoaineen kulutusta.

Rakennekalkitus on myös yksi toimi, joka on mainittu tehostetussa vesiensuojeluohjelmassa. Sitä, kuinka tuolle ohjelmalle varatut 45 miljoonaa euroa jaetaan, ei ole vielä päätetty.

Rakennekalkkien kysyntä on ollut niin kova, että Vampulasta toimitettavaa tuotetta ei voida toimittaa saman tien, vaan sitä kysyvä pääsee jonotuslistalle, Drugge kertoo. Lohjan Tytyrissä löytyy vielä ainakin 20. syyskuuta kuivaa ja Sipoosta kosteaa rakennekalkkia.

Poltettua tai sammutettua kalkkia sisältävää rakennekalkkia tehdään toki kysynnän mukaan. Se on muokattava maahan mahdollisimman nopeasti ja viimeistään kahden vuorokauden aikana. Siksi sitä ei voida toimittaa koko vuoden ympäri. Rakennekalkin levitykseen sopivat olosuhteet alkavat jo syksyn edetessä vähentyä.

Rakennekalkkien kysyntä kohdistuu pääosin Pori-Kouvola-linjan etelänpuoleiselle alueelle.

Pohjoisempana kolmannen nurmisadon jälkeen

SMA Mineralin myyntipäällikkö Kimmo Hirvikallion mukaan kalkitus on lähtenyt tänä syksynä rauhallisesti liikkeelle. Kalkkia lähtee tehtailta enemmän kuin viime vuonna.

Olosuhteet syksyn kalkituksille ovat olleet hyvät, aivan eri luokkaa kuin viime syksynä. Maa ei ole liian märkää ja pellot kantavat.

Kalkitushaluja hillitsee viljelijöiden heikko taloustilanne. Nurmialueella kalkituksia viivästyttää osittain myös se, että monet viljelijät haluavat ottaa nurmistaan vielä kolmannen sadon varmistaakseen rehujen riittävyyden karjalle, Hirvikallio kertoo.

Maatalouden tiukka taloustilanne on hänen mielestä ohjannut kysyntää edullisempiin, karkeajakoisempiin tuotteisiin. Monille riittää hitaampi neutralointikyky, kun peltojen pH on ennestään kohtuullisessa kunnossa.

Magnesiumpitoisten kalkkien kysyntä on vähentynyt suhteessa kalsiittikalkin kysyntään. Joillakin alueilla, missä Mg-pitoista on käytetty paljon, on ollut yksittäisiä tapauksia, joissa maan Mg-pitoisuus on noussut jopa arveluttavan korkeaksi.

Katso päivitetyt kalkkitaulukot kohdasta Kestotilaajan edut.

Lue koko juttu KM:stä.

Teksti ja kuva: Esa Mustonen

Artikkeli Sänkikalkitus etenee tasaisella tahdilla julkaistiin ensimmäisen kerran Käytännön Maamies.

  Kari Alasaaren Laureate tuotti 8 586 kilon hehtaarisadon Lapualla. Se näyttää olevan tämän vuoden suurimpia kevätohrasatoja koko kuivuudessa kärvistelleen Itämeren alueella. Sama lajike voitti myös Ruotsin mallasmestarikilpailun. Suomessa sitä ei huolittu edes lajikelistalle.

Joskus toimittajaakin lykästää ja sitä onnistuu saamaan mahdollisimman mielenkiintoiset kisaajat ja ajankohtaiset lajikkeet mukaan.

Keväällä ohrakisaan tuli enemmän kuin tarpeeksi ilmoittautumisia, mutta useimmat halusivat osallistua RGT Planet -lajikkeella.

Hyviäkin tarjokkaita oli siksi pakko karsia pois. Lajikekirjo oli ilahduttavan laaja, mutta kukaan ei ilmoittautunut Laureate-lajikkeella, vaikka sen viljelyala on kasvussa monissa Euroopan maissa.

Laureate on juuri sellainen sopivan riskialtis kisalajike, jonka ympärille saa varmasti rakennettua draamaa. Se on supersatoisa, mutta liian vähällä sääteellä helposti lakoontuva.

Kun Kari Alasaari laittoi toukokuussa sosiaaliseen mediaan kuvia ”ihan mukavan näköisistä” Laureaten oraista, toimittaja tiesi tilaisuutensa tulleen ja ryhtyi suostuttelutoimiin.

Alasaarta on yritetty aiemminkin ylipuhua satokisaan mukaan, ja tällä kertaa rekrytointi tuotti myös tulosta.

”Olisin kylvänyt tiheämpään, jos olisin tiennyt osallistuvani ohrakilpailuun”, Alasaari kommentoi jälkeenpäin. ”Näin kuivana kesänä olisi pitänyt ehkä tehdä se muutenkin.”

Syngentan Arto Markkula ryhtyi Laureaten kummisedäksi ja kisamentoriksi. Laureate on Syngentan lajike ja sen viljelyssä on omat niksinsä.

Se on hyvä versomaan, ja onnistuessaan se on satoisa, voisi sanoa jopa satoisin uutuuslajikkeista. Mutta sitä on osattava viljellä oikein.

Kilpailun kolmen kärki noudattikin lähes orjallisesti lajikekokeissa saatuja satotuloksia.Laureate, KWS Fantex ja RGT Planet ovat olleet lajikekokeissa satoisimmasta päästä ja ne olivat myös ohrakilpailun voittajalajikkeet.

Satovaihtelut suuria

Kuivan kesän ohrakisassa satovaihtelut olivat suurempia kuin koskaan ja ohran satoennätyksestä, 9 499 kilosta, jäätiin lähes tonnin verran.

Lue koko teksti KM:stä.

Teksti: Annaleena Ylhäinen
Kuva: Heikki Hakanen

Artikkeli Pohjanmaalla saatiin kesän kovin ohrasato julkaistiin ensimmäisen kerran Käytännön Maamies.

Kuluneen vuosikymmenen aikana maailman viljamarkkinat ovat asettuneet osin uuteen asentoon. Venäjä on vakiinnuttanut asemansa merkittävänä vehnän vientimaana. Yhdysvaltojen rooli sen sijaan on hieman pienentynyt. Kokonaisuudessaan viljamarkkinoiden ykköspeluri on edelleen Euroopan unioni. Tulevaisuudessa Venäjän rooli kasvaa vehnän lisäksi myös maissin viejänä.

Viejämaiden kilpailuasetelman kiristymisen lisäksi maailman viljamarkkinoilla on nähty merkittävä rakenteellinen muutos. Viennin kysyntävetoisuus on kasvanut.
Tämä on luontevasti seurausta siitä, että loputkin viljaan liittyvät kaupan esteet purettiin hyvin pitkältä viime vuosikymmenen loppupuolella.

Viljamarkkinoille on muodostunut todellinen maailmanmarkkinahinta, joka muuttuu kysynnän ja tarjonnan muuttuessa.

Tuotanto kulutusta suurempaa

Kuluvaa satovuotta lukuun ottamatta maailmalla on saatu pitkään isoja viljasatoja. Vuonna 2017 maailmassa tuotettiin viljaa enemmän kuin koskaan ennen. Edellinen ennätys oli edelliseltä vuodelta.

Viljan tuotanto on ollut suurempaa kuin kulutus useamman vuoden ajan. Tämän seurauksena maailman viljavarastot ovat kasvaneet.

Viljavarastojen kasvu on näkynyt matalampina hintoina vuosikymmenen alkupuoliskoon verrattuna. Suuret varastot selittävät myös sen, että heikommasta kokonaissadosta huolimatta maailmanmarkkinoiden hintapiikit näyttävät jäävän kohtuullisen maltillisiksi myös tänä talvena.

Viljan kysyntään maailmassa vaikuttavat paitsi väestönkasvu ja tulotason nousu, myös ruokavalion muutokset. Lihan syönnin kasvu kehittyvissä talouksissa lisää viljan rehukäyttöä. Väestön kasvu lisää syöjien määrää.

Vilja on ruokaturvan kannalta keskeistä ravintoa monilla alueilla ja etenkin riisin tuotanto- ja hintamuutoksilla on suora vaikutus ihmisten ruokaturvaan. Myös vehnällä on vastaava rooli esimerkiksi Pohjois-Afrikassa.

Kaupan kasvu jatkuu

Maataloustuotteiden markkinakehitys ei ole irrallaan yleisestä kansainvälisen kaupan kehityksestä, mutta silti se ei suoraan noudattele sitä.

Esimerkiksi finanssikriisin seurauksena toteutunut maailmankaupan notkahdus ei näkynyt maataloustuotteiden kaupassa kovinkaan merkittävästi, vaikka muilla sektoreilla vaikutukset olivat paikoin suorastaan tuhoisia.

Maataloustuotteet ja elintarvikkeet ovat välttämättömyyshyödykkeitä. Koko ajan suurempi osa ravinnosta kulutetaan eri paikassa, kuin missä se on tuotettu. Tämä lisää luontaisesti kansainvälisen kaupan tarvetta ja kasvattaa maailmalla liikkuvan viljan määrää.

Nyt ennustettu talouskasvun hidastuminen näkyy myös maataloustuotteiden ja sitä kautta viljan kysynnässä. Talouskasvun hidastumisesta huolimatta kysynnän kuitenkin odotetaan kasvavan, vaikkakin selvästi viime vuosia hitaammin. Samaan aikaan viljan tuotannon arvioidaan kasvavan, joten viljan hintaan ei ole odotettavissa merkittävää nousua.

Lue koko juttu KM:stä.

Teksti: Kyösti Arovuori ja Tapani Yrjölä
Kuva: Annaleena Ylhäinen

Artikkeli Suomi pyrkii kasvaville vientimarkkinoille julkaistiin ensimmäisen kerran Käytännön Maamies.

Tämänkertaisessa talouskisassa luomun ja tavanomaisen kustannuksissa ei ollut oleellisia eroja. Herneen viljely sen sijaan onnistui varsin pienillä paukuilla. Vastaavia rehuviljan hintoja on viimeksi nähty talouskisassa vuonna 2012. Suurimman ohrasadon ottanut Kari Alasaari voitti tasaistakin tasaisemman talouskisan.

Lue koko juttu KM:stä.

Teksti: Annaleena Ylhäinen

Artikkeli Suurin sato voitti julkaistiin ensimmäisen kerran Käytännön Maamies.

Peltohyönteisten määrän on havaittu maailmalla laskevan radikaalisti. Pääsyyksi nimetään yleensä torjunta-aineet ja elinympäristöjen kaventuminen. Suomessa hyönteiskato ei ole niin hälyttävä kuin eteläisemmässä Euroopassa, mutta meidän tulisi silti lisätä pelloillamme monimuotoisuutta ja hyönteisten elinympäristöjä, edesauttaa pölyttäjien selviämistä ja lisätä kasvintuholaisten luontaisia vihollisia.

Suomessakin pölyttäjät kärsivät maatalousympäristön yksipuolistumisesta. Avoimet puoliluonnontilaiset alueet kuten pientareet, avo-ojat, niityt ja luonnonlaitumet ovat vähentyneet, viljelykasvivalikoima on vähentynyt ja torjunta-aineiden käyttö lisääntynyt.

Näiden seurauksena pölyttäjien ravintokasvivalikoima on yksipuolistunut eikä ravintoa ole enää saatavissa jatkuvasti (ajallinen vaihtelu ravinnon saatavuudessa on lisääntynyt). Myös pesäpaikat ovat vähentyneet.

”Tuholaistorjunta-aineet vaikuttavat myös suoraan pölyttäjiin. Esimerkiksi neonikotinoidit heikentävät kimalaisten ja erakkomehiläisten lisääntymistä”, selittää Marjaana Toivonen Suomen Ympäristökeskuksesta.

Ympäristöjen yksipuolistuminen ja torjunta-aineet haittaavat myös monia tuholaisten luontaisia vihollisia. Esimerkiksi peltojen petoniveljalkaiset kuten maakiitäjäiset, lyhytsiipiset kovakuoriaiset ja hämähäkit tarvitsevat talvehtimispaikkoja ja saalista silloinkin kun tuholaisia ei ole. Joillain luontaisilla vihollisilla, kuten kukkakärpäsillä ja harsokorennoilla toukat ovat petoja, mutta aikuiset elävät kukkien medellä ja siitepölyllä.

”Tuholaiset sen sijaan lisääntyvät nopeasti monokulttuurissa, jossa niille sopivaa ravintoa on lähes rajattomasti tarjolla. Ilmaston lämmetessä tuholaisten ennustetaan lisääntyvän Suomessa”, Toivonen muistuttaa.

Suomessa peltoekosysteemien hyönteisistä ei ole pitkäaikaisseurantoja, minkä takia peltohyönteistömme nykytilasta ei voida sanoa paljoakaan. Sen sijaan luonnossa hyönteisten monimuotoisuus on selvästi vähentynyt niitty- ja ketoympäristöjen vähentyessä. Tämä vaikuttaa myös pelloilla havaittavien hyönteisten määriin.

”Suomessa ns. avomaiden perinnemaisemien ja harjujen lajisto on pulassa ketojen ja niittyjen keskittyessä yhä enemmän teiden varsille. Niiden määrät ovat promillen osia 200 vuoden takaiseen verrattuna. Tätä lajistoa uhkaa vakava romahdus, kun pirstoutuminen jatkuu”, kertoo hyönteisasiantuntija Jaakko Kullberg, ympäristönrakennus- ja -hoitoyritys Sitowisesta.

Kun luontaisten elinympäristöjen määrä maisemassa laskee alle 20 prosentin, pidetään sitä hyötyhyönteisten kannalta köyhtyneenä ympäristönä. Euroopassa luontaisten elinympäristöjen määrä on yleensä 0–40 prosenttia.

Suomessa myös luonnonhabitaattien eli luonnon elinympäristöjen osuus peltomaisemassa on useimmiten vielä melko suuri moniin Euroopan maihin verrattuna. Kukkivien kaistojen avulla olisikin mahdollista saada riittävästi lisäravintoa tuholaisten luontaisille vihollisille, jolloin ne torjuisivat tuholaisia tehokkaammin, uskoo Luonnonvarakeskuksen (Luke) erikoistutkija Anne Nissinen.

Elinympäristöjen luominen

Voimme itse vaikuttaa asiaan lisäämällä luontaisten vihollisten ja pölyttäjien ympäristöjä.

”Pientareet ja muut monivuotiset kasvustot ovat tärkeitä elinympäristöjä peltoekosysteemin monimuotoisuuden kannalta. Hyönteiset viihtyvät etenkin aurinkoisilla metsänreunapientareilla. Reuna-alueen määrä on tärkeä indikaattori. Monimuotoisuus on yleensä sitä suurempi, mitä enemmän reunakasvustoja on suhteessa lohkon kokoon”, toteaa Luken erikoistutkija Erja Huusela-Veistola.

”Maisemarakenteen mosaiikki ja pienemmät lohkot lisäävät monimuotoisuutta, mutta toisaalta lisäävät kustannuksia hidastamalla käytännön viljelytöitä. Tilannetta voi parantaa paremmalla suunnittelulla. Monimuotoisuutta lisääviä kasvustoja kannattaa jättää tai perustaa esimerkiksi sellaisiin lohkon osiin, joita on muuten hankala viljellä”, Huusela-Veistola jatkaa.

Eri hyönteislajit ja -ryhmät hyötyvät erilaisista kasvustoista. Tärkeää onkin, että on tarjolla monenlaista elinympäristölaikkua, metsäsaarekkeita, puoliluonnontilaisia monivuotisia kasvustoja, suojavyöhykkeitä, kesantoja sekä varta vasten perustettuja monimuotoisuuskaistoja ja luonnonhoitopeltoja.

Kullberg sanoo harvinaistuneiden niittyjen ja ketojen olevan hyönteisten näkökulmasta kriittisen tarpeellisia. ”Monilajinen ja -vuotinen kotimainen lajisto on paras. Mehiläisten suurin ongelma on loppukesän mesi, jota meillä tuottavat vain harvat kasvit. Näitä ovat esimerkiksi kaunokit, purtojuuri ja ruusuruoho – ne ovat myös hyviä perhoskasveja.”

”Etenkin perhoset ja pölyttäjät hyötyvät kasvustoista, joissa on runsaasti eri aikaan kukkivia kasveja. Suosimalla mahdollisimman myöhäistä niittoajankohtaa huomioidaan myös hyönteisten hyvinvointi”, Huusela-Veistola muistuttaa.

Hyönteisten elinolosuhteita voi parantaa maatilaympäristöä avoimin silmin katsellen vaikka näin: Metsänreuna tulisi pitää avoimena, hieman harvempana ja aurinkoisena vaihettumisvyöhykkeenä peltoon.

Ojat ja pientareet voi kylvää valitsemallaan niittykasvustolla 1–3 metrin kaistaksi, eikä se vaikuta kasvintuotannon tukiin. Niittäminen olisi parasta tehdä kukinnan jälkeen, mutta koska se on usein käytännössä mahdotonta, voi jättää kaistan niittämättä, sinne toisen tänne, tai vaikka kylvää monimuotoisuuspeltokaistan keskelle kasvustoa.

Myös kukkivat aluskasvit (esimerkiksi yksivuotinen, matalakasvuinen valkoapila) lisäävät hyönteisravintoa ja kasvi- ja mikrobitason monimuotoisuutta.

Kuiville paahteisille alueille on hyvä kylvää kotimaisia niittykasveja.

”Hyönteisten tarpeet ovat ihan tavallisissa kedon kukissa ja niiden siemeniä saa kerättyä vaikka sopivasti ajastetulla niitolla ja levittämällä tähteet peltoon”, Kullberg vinkkaa.

Kimalaiset pesivät mielellään vanhoissa jyrsijöiden pesäkoloissa, joita on runsaasti esimerkiksi ojien pientareilla. Pajut ovat keväällä niiden tärkeimpiä ravinnonlähteitä, joten niitä kannattaa jättää peltojen laidoille. Ravinnonsaantia voi parantaa kylvämällä sopivia mesi- ja siitepölykasveja.

Perhoset viihtyvät erityisen hyvin lämpimillä metsänreunoilla. Ne hyötyvät pellon ja metsän reunavyöhykkeen leventämisestä hakkuulla.

Peltoja niittäessä, muokatessa tai käsitellessä torjunta-aineilla hyönteisiä voi muistaa jättämällä johonkin reunaan käsittelemättömän alueen, Toivonen vinkkaa.

Lue koko juttu KM:stä.

Teksti: Iiris Mattila
Kuva: Erja Huusela-Veistola

Artikkeli Monimuotoisuus lisää hyötyhyönteisiä julkaistiin ensimmäisen kerran Käytännön Maamies.

Omien nurmirehujen analysointi on tärkeä työkalu nautakarjan ruokinnan suunnittelussa. Analyysejä tarjoaa Suomessa kolme toimijaa: Valio, Seilab ja Eurofins Viljavuuspalvelu. Valion palvelut ovat tarjolla vain valiolaisille tuottajille. Rehut analysoidaan NIR-menetelmällä, joka on nopea ja edullinen. Lähetimme laboratorioihin säilörehun raaka-ainenäytteitä testataksemme, millaisia eroja laboratorioiden antamien tulosten välillä esiintyy.

Käytännön Maamies teki vuosina 2014 ja 2015 (KM 9/2014 ja KM 5/2015) vertailut, joissa säilörehunäytteitä lähetettiin kaikkiin kolmeen laboratorioon. Tällöin Seilab ja Eurofins Viljavuuspalvelu olivat vasta aloittaneet NIR-analyysien tarjoamisen Valion rajattua palvelutarjontaansa. Aloitusvaiheeseen liittyi haasteita ja laboratorioiden välillä oli paikoin isojakin eroja. ProAgrian tietokantojen mukaan yli 80 prosenttia maitotilojen rehunäytteistä analysoidaan edelleen Valion laboratoriossa. Muiden meijerien tuottajat sekä lihanautatilat käyttävät muita laboratorioita.

NIR-menetelmän käyttöönotto on nopeuttanut rehuanalyysitulosten saantia. Tämä on lisännyt analyysien hyödynnettävyyttä ja pelkkien taulukkoarvojen käyttö ruokinnan suunnittelussa on vähentynyt. Omista rehuista tehty analyysi antaa taulukkoarvoja paremman pohjan muun muassa rehuannoksen väkirehun osuuden suunnittelulle.

Rehunäytteet sokkotestiin

Nurmet Rahaksi -hanke testasi vuonna 2018 laboratorioiden välisiä eroja sokkotestillä, jossa säilörehun raaka-ainenäytteistä teetettiin NIR-analyysi. Samat näytteet analysoitiin myös Luonnonvarakeskuksen (Luke) omassa laboratoriossa Jokioisilla.

Testinäytteet otettiin Luke Maaningan toimipaikan koeruuduilta normaaleihin niittoaikoihin. Näytteitä otettiin timotei-, nurminata- ja puna-apilakasvustojen toisesta sadosta sekä kokoviljana korjatusta ohrasta. Näytteet silputtiin, sekoitettiin huolellisesti, kuivattiin 200 gramman erissä (+60 °C 40–48 tuntia) ja jaettiin kuivina 10–12 erilliseen näytteeseen.

Näytteet lähetettiin Valion ja Seilabin laboratorioihin Seinäjoelle, Eurofins Viljavuuspalvelun laboratorioon Mikkeliin sekä Luken laboratorioon. Ideana oli testata sekä laboratorioiden välistä että niiden sisäistä vaihtelua. Siksi samaa näytettä lähetettiin laboratorioihin useita kertoja siten, että seuraava erä lähti vasta kun edellisen tulokset olivat saapuneet. Jokainen laboratorio analysoi siis samaa lähtömateriaalia olevaa näytettä kolme erillistä kertaa tietämättä testistä. Puna-apilanäytteitä oli käytettävissä vähemmän, joten niistä tilattiin osittain vain kaksi analyysiä.

Näytteistä tilattiin laboratoriosta riippuen soveltuvin analyysipaketti. Laboratorioiden välillä on hieman vaihtelua siinä, mitä kaikkea NIR-analyysi mittaa. Tässä vertailussa keskityttiin vain sulavuuteen (D-arvo), raakavalkuaiseen ja kuituun (NDF). Näytteet otettiin pellolta vuosina 2016 ja 2017, säilytettiin kuivana ja lähetettiin laboratorioihin syksyn 2017 ja talven 2018 aikana.

Lue koko juttu KM:stä.

Teksti: Maarit Hyrkäs, Arja Mustonen, Johanna Kanninen, Marketta Rinne
Kuvat: Tiina Kolunsarka

Artikkeli Säilörehujen NIR-analyysit testissä julkaistiin ensimmäisen kerran Käytännön Maamies.

Ensimmäiset alhaisen haitta-ainepitoisuuden härkäpapulajikkeet pääsivät lajikelistalle, mutta siementä on saatavilla aikaisintaan 2021 kylvöille. KM kertoo tapahtumat virallisella lajikelistalla ja antaa parhaat tärpit uuden lajikkeen valintaan.

Viime vuosi oli lajikerintamalla mielenkiintoisin miesmuistiin.

KWS ilmoitti aloittaneensa kevätvehnän jalostuksen Suomessa ja esitteli Inkoossa koeruutujaan. Suomeen saatiin myös aivan uusi kotimainen kasvinjalostaja, kun Plantanova laajensi monitahoisiin ohriin jalostamalla ne itse.

Sekä aikaiset kevätvehnät että monitahoiset ohrat ovat suomalaisen viljelijän näkökulmasta tärkeimpiä, koska niitä jalostaa niin harva kasvinjalostaja.

Nyt molempiin saatiin uutta vipinää. Se näkyikin välittömästi ryntäyksenä lajikelistalle.

Kilpailun lisääntymisessä on hyviä ja huonoja puolia. Uusia lajikkeita tulvii turhankin nopeaan tahtiin, mutta toisaalta suomalaiset viljelijät pääsevät hyödyntämään lajikekärkeä.

Kauralajikkeissa kilpailu kiihtyi jo muutama vuosi aiemmin elintarvikekäytön kasvun myötä. Plantanova alkoi tuoda Euroopasta suurijyväisiä myllykauralajikkeita ja myös Borealin kauraohjelmasta alkoi tulla ulos suurijyväisempää tavaraa. Samalla Hankkija ja SG Nieminen aloittivat myllylajikkeiden tuonnin.

Hankkija on painanut kaasua Nordic Seedin ketjulajikkeiden kanssa. Danish Agro -ryhmässä hyödynnetään koko ketjusta saatava synergia. Nordic Seed testaa lajikkeita samaan aikaan Baltian maissa ja Pohjoismaissa, jolloin lajikkeesta saadaan kattava kokonaiskuva. Nordic Seediltä on tulossa myös monitahoisia ohria lähitulevaisuudessa.

Myös Lantmännen Agro saa nauttia oman tallin jalostajasta, sillä Lantmännen omistaa SW Seedin, jonka lajikkeita K-maatalous edusti jo valmiiksi. Lantmännen Agro jatkaa myös Graminorin lajikkeiden kanssa.

Tilasiemen sen sijaan on kasvattanut markkinaosuuttaan erittäin onnistuneilla lajikelöydöillä ja hyvillä yhteistyökumppaneilla.

Mallasohrapuolella Tilasiemenen edustama ja myymä RGT Planet räjäytti pankin, ja Planet hyppäsi listakärkeen myös Suomessa. Se oli viime vuonna viljellyin mallaslajike ja kuudenneksi viljellyin ohralajike.

On selvää, että se nousee tänä vuonna kolmen kärkeen. Ainakin siitä tulee valtalajike Etelä-Suomeen. Pohjanmaalla monitahoiset säilynevät johdossa.

Siemenkaupan perusteella vaikuttaa siltä, että monitahoinen Brage säilyttää johtoasemansa Suomen viljellyimpänä ohrana.

Lue koko juttu KM:stä.

Teksti ja kuva: Annaleena Ylhäinen

Artikkeli KM listaa uudet lajikkeet julkaistiin ensimmäisen kerran Käytännön Maamies.

Tulevaisuuden täsmäviljelty pelto on monimuotoisempi kuin moni luulee ja jokaista kohtaa viljellään eri tavoin, luontoa kunnioittaen ja maaperän elämää vaalien. Parhaat kohdat tuottavat entistä enemmän ja heikot kohdat ovat vihervyöhykkeinä. KM vieraili Euroopan tunnetuimman täsmäviljelijän, Jacob van den Bornen luona ja valaistui.

Teknologiavastaisissa kauhukuvissa tulevaisuuden maatilat ovat tehtaita, joita koneet viljelevät.

Pellot ovat homogeenisia suorakulmioita, joilla risteilee robotteja. Kuvauskopterit valvovat ilmatilaa ja kaikki turha elämä on karkotettu pois, jotta olosuhteet voidaan vakioida.

Lajikkeet on viritetty huippuunsa ja niille annostellaan millintarkasti juuri oikeita lannoitteita ja kasvinsuojeluaineita.

Tätä kauhukuvaa levitetään erityisesti vihreissä piireissä ja peräänkuulutetaan ”luonnollisuutta”.

Siksi onkin hätkähdyttävää kuulla Euroopan pisimmälle ehtineen täsmäviljelijän puhuvan luontoäidistä, monimuotoisuudesta ja luonnonmukaisuudesta. Ja kuinka juuri teknologia mahdollistaa tällaisen viljelyn.

Maaperän elämää ei tarvitse enää tappaa monilla ajokerroilla, voimakkailla muokkauksilla ja pellon tiivistämisellä. Heikoimmat nurkat voi kylvää kukkaniityiksi ja lannoituksessakin voidaan pikkuhiljaa siirtyä kokonaan orgaanisiin valmisteisiin.

Hollantilainen perunanviljelijä Jacob van den Borne on Euroopan googlatuin viljelijä. Hän on kysytty luennoitsija, jonka ajatuksia kuunnellaan Euroopan unionin maatalouspolitiikan valmisteluryhmiä myöten.

Van den Borne puhuu pelloistaan kuin lastentarhoista, joissa vaalitaan jokaista yksilöä oikealla tavalla. Tarhoissa hyväksytään erilaisuus ja erilaiset toiminnot. Ne eivät ole mitään homogeenisia kasvatustehtaita.

Luomuviljelijät julistavat olevansa ennen kaikkea maanviljelijöitä, mutta van den Borne haluaa olla kasvinkasvattaja, joka luotsaa jokaisen yksilön kehdosta hautaan juuri oikealla tekniikalla.

Van den Bornelle peltomaan hyvinvointi on itsestäänselvyys ja hän on siirtynyt jo seuraavalle tasolle.

Ennen kaikkea hän on uusi, uljas, eurooppalainen viljelijä, joka ei seiso nurkassa kaupunkilaisten haukuttavana tai poliitikkojen ja kauppiaitten pelinappulana.

Jacob van den Borne on ottanut ohjat omiin käsiinsä eikä pyytele anteeksi ammattiaan tai tekemisiään. Hänen kuuntelemisensa on lähes voimaannuttava kokemus ja mullistaa monta kohtaa omassa ajattelussa.

Täsmäviljely voi pelastaa maailman jos niin haluamme. Ja kyllähän me haluamme.

Mitä on täsmäviljely?

Uuden täsmäviljelylaitteen ostaminen ei tee kenestäkään hyvää viljelijää, paukauttaa Jacob van den Borne heti alkuun.

”Monet luulevat, että täsmäviljelylaitteet lisäävät satoa ja sadon laatua, mutta he ovat väärässä.”

Laitteet voivat toki auttaa, mutta täsmäviljelyyn siirtymisen on tapahduttava aivan ensiksi korvien välissä. Useimmat ajattelevat täsmäviljelyn olevan uusinta uutta teknologiaa, enintään 15 vuotta vanhaa.

Jacob van den Borne haastaa tämän ajatuksen, ja esittelee isoisänsä viljelymuistiinpanoja. ”Isoisä merkitsi päivittäin muistiin viljelyyn liittyviä asioita”. Jos isoisä näki pellossa ongelmakohdan tai onnistumisen, hän selasi muistikirjaansa ja selvitti syyn.

Täsmäviljely perustuu dataan. Tärkein asia täsmäviljelyssä ei ole teknologia vaan tieto. On tärkeää oppia omista virheistään, näin tulee paremmaksi viljelijäksi, van den Borne selittää, ja määrittelee täsmäviljelyn näin: Tehdään oikeita asioita oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa.

Lue koko teksti KM:stä.

Teksti ja kuva: Annaleena Ylhäinen

Artikkeli Täsmäviljelyoppia Hollannista julkaistiin ensimmäisen kerran Käytännön Maamies.

Kevään ensimmäinen kone, joka suorakylvötilalla pellolle viedään, ei ole tasausäes vaan kasvinsuojeluruisku. Kylvöalusta on viimeistelty jo leikkuupuimurilla, levittämällä oljet ja ruumenet mahdollisimman tasaiseksi, sanoo jo 20 vuotta suorakylvöä harjoittanut Timo Pärssinen.

Kylvöalustan tekeminen leikkuupuimurilla tarkoittaa käytännössä sitä, ettei puimurilla pysähdytä eikä silppuria kytketä pois päältä, kun puintikoneisto vielä jauhaa olkea sisuksistaan ulos. Puinnin yhteydessä siis vältetään kaikin keinoin olkikasojen jäämistä peltoon.

”Suurtehosilppuri on pakollinen suorakylvössä, jos leikkuupöytä on vähänkin leveämpi. Ja ruumenlevitin on vähintään yhtä tärkeä, se varmistaa tasaisen orastumisen.”

Yhtä aikaa pellolle

Suorakylväjien sanotaan aloittavan kevätkylvöt myöhemmin, koska muokkaamaton maa kuivaa kylvökuntoon hitaammin.

”Se on legendaa, eikä pidä paikkansa ainakaan meillä. Me lähdettiin pellolle samaan aikaan kuin maata muokkaavat naapurit, tänä keväänä huhtikuun viimeisinä päivinä”, eurajokelainen jo 20 vuotta Kiikassa viljellyt Timo Pärssinen (59) vakuuttaa.

Pellolle ei kuitenkaan pidä lähteä liian aikaisin, sillä maan rakenteesta huolehtiminen on aina mielessä. Eräs suorakylvökoneen hankkinut viljelijä soitti Pärssiselle ja kysyi neuvoa, koska koneen kanssa voi aloittaa?

”Pellolle lähdön voi tarkistaa ajamalla valekylvökierroksen pellolla vantaat maassa ja syöttölaite pois päältä. Jos renkaisiin ei jää maata kiinni ja vantaat ovat puhtaat, silloin sinne voi mennä”, Pärssinen vastasi.

Kylvöt ovat Sastamalassa jo puolivälissä seitsemäs päivä toukokuuta. Iso mies seisoo hyvänkokoisella ja -muotoisella peltolohkollaan, jossa on 20-senttinen kauransänki sekä juuri ja juuri havaittavat tuoreet ruiskutusjäljet.

Puintimies on Pärssisen mielestä hoitanut hommansa hyvin, koska pellolta löytyy vain yksi olkipesäke, joka pitää käydä potkimassa hajalle. Olkisilpun joukossa on kymmensenttisiä pätkiä, mutta keskiarvo voi hyvinkin olla lähempänä viittä senttiä.

Pärssinen kertoo jättävänsä pelloilleen pitkän sängen, koska se nopeuttaa lumen sulamista. Ohralla se voi olla 20, kauralla ja vehnällä 30 ja rukiilla jopa 40 senttimetriä. Pysty sänki ei haittaa kylvön onnistumista. Ja jopa 170 kiloon saakka painotettavat vantaat selviävät tasaisen ohuesta olkikerroksesta.

Muokkaamaton hiesusavi on niin muruista, että kengän kärjellä saa kevyesti olkisilpun peittämää maata sivuun kylvösyvyyteen saakka. Mullasta erottuu ”maanmuokkauksen apulaisia”, kaksi kastematoa.

Kylvökonetta ajavaa kuskia Ossi Levoa odotellessa ehditään vielä tarkistamaan, että glyfosaatti on saanut rikkakasveissa aikaan lievää kellastumista. Juolavehnää ei pikaisen tarkastelun aikaan löydetä, ja muutenkin rikkakasveja on melko vähän näkyvillä. Yksi terhakka ja syksyllä itänyt saunakukka on edelleen terveen värinen. Kasvinsuojeluaineiden tehoja vuosikausia arvioinut Pärssinen uskoo senkin saaneen oman osansa torjunta-aineesta.

Glyfosaatti on Pärssisen kokemuksen mukaan parasta levittää varhain keväällä, kun rikkakasvit ovat kasvuun lähdössä. Eikä nykyaikaisten valmisteiden tehoa tarvitse odottaa kahta vuorokautta kauempaa. Sinä aikana tehoainetta ehtii kulkeutua juuriin riittävästi, niin ettei peltoon jää leikkaavien lautasten jäljiltä esimerkiksi kasvuunlähtökykyisiä rikkakasvien juurten palasia.

Lue koko juttu KM:stä.

Teksti ja kuva: Esa Mustonen

Artikkeli Suorakylväjä pääsee vähemmällä julkaistiin ensimmäisen kerran Käytännön Maamies.

Sieviläiset maitotilayrittäjät Hanna ja Juho Nivala kehittävät määrätietoisesti tilaansa niin pellolla kuin navetassakin. Pelloilla tehdyissä tilusjärjestelyissä he pitävät tärkeänä niistä saatavaa kokonaishyötyä, pikkuasioihin ei kannata takertua.

Hanna ja Juho Nivalan Kukkulan Tila Oy:lle osallistuminen Sievin kunnan alueella tehtyihin peltojen tilusjärjestelyihin ei ollut vain yksi yksittäinen toimenpide. Se oli kiinteä osa maitotilan kokonaisvaltaista kehittämistä.

”Tilaa on kehitetty koko ajan avoimin mielin. Emme jää paikallemme vaan mietimme jatkuvasti, mitä voisi tehdä vielä paremmin ja mitä voisi tehostaa. Tavoitteena on saada minimoitua turhan työn tekeminen sekä panostaa ihmisten ja eläinten hyvinvointiin”, Juho linjaa.

”Katsomme asioita pitkälle eläimen kannalta. Kehityskohteita löytyy edelleen, vaikka noin 150 lypsylehmän karjassa keskituotos on jo 13 000 kiloa”, Hanna jatkaa. Koko maan keskituotos on noin 10 000 kiloa.

Tilusjärjestelyn kytkeytymistä tilan kehittämiseen ja eläinten hyvinvointiin Nivalat havainnollistavat esimerkillä säilörehun teossa. Tilalla korjattava rehuala on runsaat 100 hehtaaria, ja tilusjärjestelyn ansiosta se voidaan tehdä talouskeskuksen läheisyydestä parilta isolta lohkolta.

”Edellispäivän niiton jälkeen urakoitsija saa ajosilppurilla rehun korjattua 12 tunnissa pellolta siiloon, joten rehu on tasalaatuista. Se helpottaa ruokinnan suunnittelua ja näkyy sitäkin kautta eläinten hyvinvoinnissa”, Hanna selventää yhteyttä.

”Rehun laatu voisi olla aivan toinen, jos sama rehuala olisi kerättävä kymmeniltä lohkoilta viikon aikana.”

Nivalat painottavat tilusjärjestelyn tärkeyttä myös sillä, että se tuli maksamaan hankkeen kautta saman verran kuin uusi traktori. Lisäksi tilalla toteutettiin samassa yhteydessä omalla kustannuksella useita muita peltojen viljelyedellytyksiä parantavia toimenpiteitä.

”Tilusjärjestely kaikkine muine toimineen oli toiseksi suurin kehittämisinvestointi tilallamme navetan rakentamisen jälkeen”, Hanna Nivala summaa.

”Ajateltava 30 vuoden päähän”

Sievin kunnassa Pohjois-Pohjanmaalla saatiin viime vuonna valmiiksi koko kuntaa koskeva peltojen tilusjärjestelykokonaisuus. Se kattoi 75 prosenttia kunnan peltoalasta ja koostui kuudesta erillisestä tilusjärjestelystä.

Juho Nivala ei ollut vielä edes mukana maatalousyhtymässä tai isäntänä kotitilallaan siinä vaiheessa, kun ensimmäiset tilusjärjestelyt tehtiin. Uuden kohtaamisessa on aina omat ennakkoluulonsa, ja niin oli myös Sievissä aluksi.

”Itse katselin mopoikäisenä niitä alueita, että onpa mahtavat tiet ja kanavat. Eli näin vain ne hyödyt ja olin tietämätön vastustuksesta. Siksi oli helppo itse ajatella positiivisesti, että ilman muuta lähden hankkeeseen, kun sillä pääsee noin hyviin tuloksiin.”

”Ja kun näillä pelloilla ja peltoteillä oli pyörinyt ympäriinsä ja ajanut ristiin rastiin, olin kieltämättä miettinyt, onko tässä palapelissä mitään järkeä.”

Myös kuivatushankkeiden tarve kannusti tilusjärjestelyyn. Tilalta avautuvalla laajalla peltoalueella alkoivat 1960-luvulta olevat kanavat olla niin tukossa, että keväällä niiden vedenpinta oli peltojen tasalla. Jos kanavia ei saada auki, salaojituksestakaan ei ole hyötyä.

Juhon mukaan kuivatukset olisi voinut toteuttaa toki erillisenäkin hankkeena, mutta vesiasiat tulivat kuntoon samalla tilusjärjestelyn kanssa.

Ne hankkeet, joissa Nivalat jo olivat mukana, etenivät kohtuullisen sopuisasti ja suurimmat tunnekuohut olivat jo historiaa. Tosin vanhempien viljelijöiden vahva tunneside peltoihinsa tuli ajoittain esiin.

”Nuorena viljelijänä ajattelen enemmän järjellä ja euroilla kuin tunteella, sillä näistä pelloista ja tästä ammatista on saatava elanto vielä seuraavat 30 vuotta. Silloin on toteutettava kaikki sellaiset tilusjärjestelyn kaltaiset ratkaisut, joilla tehostetaan tilan toimintaa”, Juho linjaa.

Hanna uskoo, että tuskinpa esi-isät edes pistäisivät pahaksensa, vaikka heidän raivaamiaan peltoja järjesteltiinkin uuteen uskoon.

”Eivätköhän hekin toivoisi, että heidän jälkeläisensä voivat jatkaa tilan maataloutta kannattavasti sen sijaan, että turhan kunnioituksen vuoksi vaarannetaan tilan toimintaedellytykset”, hän vertaa.

Pienistä asioista ei kannata nillittää

Tilusjärjestelyn jälkeen tilan peltolohkojen lukumäärä laski 48 lohkosta 14 lohkoon ja lohkokoko kasvoi 3,21 hehtaarista 10,88 hehtaariin. Aivan tilakeskuksen alapuolella avautuu nyt huippuna yhtenäinen 83 hehtaarin lohko.

Lohkokoon kasvun lisäksi järjestelystä oli muutakin käytännön hyötyä: tieajo väheni, työt tehostuivat ja uutta teknologiaa voidaan ottaa nyt paremmin käyttöön.

Hintana oli muun muassa peltojen maalajin keskimääräinen heikkeneminen.

Metsänreunan kivennäismaita vaihtui peltoalueen keskellä oleviin alavampiin ja märempiin turvemaihin.

”Ajattelimme, että kotieläintilana ja nurmiviljelyssä pärjäämme kyllä turvemaiden kanssa, mutta viljanviljelyssä tilanne olisi ollut toinen ja maalajien merkitys suurempi. Meille tärkeintä olivat isot lohkot lähellä talouskeskusta”, Juho korostaa.

Lue koko juttu KM:stä.

Teksti ja kuva: Arto Takalampi

Artikkeli Tilusjärjestely tärkeä osa tilan kehittämistä julkaistiin ensimmäisen kerran Käytännön Maamies.

Hamppuun liittyy monia mielikuvia, mutta todellisuudessa se on erittäin ravinnerikas kasvi, jolla on laajat jatkojalostusmahdollisuudet niin elintarvike-, rehu- kuin bioenergiamarkkinoilla.

Hamppu on yksivuotinen putkilokasvi, jolla on voimakas paalujuuri. Hamppulajikkeet voidaan jakaa käyttötarkoituksen mukaan joko kuitu- tai öljyhamppulajikkeisiin.

Öljyhamppua viljellään sen erityisen ravinnerikkaan siemensadon vuoksi. Siemenet sisältävät muun muassa runsaasti proteiinia, E-vitamiinia ja hyviä rasvahappoja, joten se on kiinnostava erikoiskasvi paitsi osana ihmisten ruokavaliota myös yksi vaihtoehto kasvattamaan kotimaista valkuaisomavaraisuutta kotieläinten ruokinnassa.

Hampulla on erikseen hede- ja emikasvit, mutta siitä on olemassa myös yksikotisia lajikkeita, joissa kummatkin kukinnot sijaitsevat samassa yksilössä.

Hampun lailliset käyttötarkoitukset Suomessa ovat kuidun valmistus ja öljyn puristaminen. Suomessa sekä kuitu- että öljyhamppulajikkeiden päihdyttävien THC-alkaloidien osuus pitää jäädä alle 0,20 prosentin. Tätä valvoo ELY-keskus satunnaisesti valituilta tiloilta.

Suomessa viljeltiin viime vuonna öljyhamppua noin 700 hehtaarilla. Vuotta aiemmin kylvöala oli 540 hehtaaria ja tänä vuonna viljelyala kasvoi jonkin verran viime vuodesta.

Viljelypinta-alasta 99 prosenttia on Finola-öljyhamppulajiketta, joka on ainut kotimaisella lajikelistalla oleva öljyhamppu. Finolan siementuotannosta vastaa Trans Farm Oy.

Maan rakenne on oltava kunnossa

Severi Muntola viljelee öljyhamppua nyt neljättä vuotta. Tällä hetkellä öljyhampun viljelypinta-ala on yhteensä reilu 30 hehtaaria ja sen lisäksi viljelyssä on sokerijuurikasta, syysvehnää, ruista, kauraa ja ekologisena alana hunajakukkaa.

Kesäkuun viimeisellä viikolla yhdellä Muntolan Paimiossa sijaitsevalla öljyhamppupellolla oli täysi kukinta käynnissä. Pölytyksen jälkeen kasvuston hedekukinnot kuihtuvat pois ja syksyllä puitava siemenpähkylä kehittyy emikukintoihin.

Teorian mukaan hampun ei oikeastaan pitäisi edes viihtyä näin hyvin varsinaissuomalaisilla herkästi tiivistyvillä savimailla. Muntolan mielestä sopivan peltolohkon valinta onkin yksi tärkeimmistä hyvän hamppusadon edellytyksistä.

”Hamppua ei kannata kylvää huonoon maahan. Maan kasvukunnon ja rakenteen on oltava kunnossa, jos hampun kanssa aikoo onnistua. Siitä huomaa helposti lohkon sisälläkin, missä kohtaa pelto on tiivistynyt tai kasvukunnossa on jotain muuta ongelmaa”, Severi Muntola toteaa.

Parhaiten hamppu viihtyy multavilla ja hikevillä mailla, mutta Muntola on hyvä esimerkki siitä, että savimaillakin voi onnistua.

”Ensimmäisten viikkojen aikana pienet taimet ovat todella herkkiä kosteudelle. Kun kasvusto pääsee hyvään vauhtiin, ei sadon riskitekijöitä juurikaan enää ole.”

Tässä vaiheessa kesää hamppukasvusto on jo niin tiheä ja korkea, ettei rikkakasveista ole päällepäin tietoakaan. Hampulla ei ole käytettävissä rikkakasviaineita, joten tasainen ja nopea kasvuunlähtö on merkittävässä roolissa rikkakasvien torjunnassa. Epätasainen ja harva kasvusto antaa tilaa rikkakasvien kehitykselle ja sadot pienenevät.

”Tietyt kestorikkakasvit, kuten pelto-ohdakkeet, näyttävät puskevan kyllä tästäkin läpi”, Muntola harmittelee.

Hamppukasvusto on kasvanut viimeisen viikon aikana Muntolan arvion mukaan vähintään 10 senttimetriä ja on jo nyt parhaimmillaan miltei yhtä pitkää kuin viljelijä itse.

Öljyhamppukasvusto kasvaa tavallisesti 1,5–2 metriseksi, mutta tietyissä olosuhteissa jopa pidemmäksi. Kolmemetrisestä kasvustosta on myös Muntolalla kokemusta.

”Korkeaa kasvustoa on todella hankala puida, puimurin leikkuupöytää ei pysty millään nostamaan riittävän korkealle ja kasvusto suorastaan pomppaa pöydän ohi. Viime vuonna kuivuuden ansiosta kasvusto jäi lyhyemmäksi ja puinti oli huomattavasti mukavampaa”, Muntola kertoo.

Lue koko juttu KM:stä.

Teksti ja kuva: Katri Ala-Kleemola

Artikkeli Kiehtova öljyhamppu käy vain hyvään maahan julkaistiin ensimmäisen kerran Käytännön Maamies.

Torjunta-aineita kestävää pihatähtimöä ja savikkaa kasvaa jo varsin yleisesti suomalaisilla pelloilla. Tänä vuonna testataan parhaita reseptejä resistentin vesiheinän torjuntaan.

Siuntiolaisella pellolla todennettiin viime kesänä B-ryhmän aineille resistentti vesiheinä. Tehoainekierrossa oli ollut monta peräkkäistä vuotta B-ryhmään kuuluvia gramma-aineita. Ja vaikka viime vuosina on käytetty myös resistenssiin vesiheinään hyvin tehoavaa fluroksipyyriä, niin maasta nousee torjunta-aineita kestäviä vesiheiniä vielä vuosikymmeniä, sillä rikkasiemenpankki on valtava.

Nyt pellolla testataan parhaita reseptejä resistentin vesiheinän torjuntaan. Koeruuduilla on 16 erilaista käsittelyä sekä kontrolliruutu, jota ei ole ruiskutettu, kertoo ruotsinkielisen neuvontajärjestön NSL:n kasvinsuojelututkija Lotta Poikolainen.

Kontrolliruudulta löytyy resistentin vesiheinän lisäksi savikkaa, orvokkia ja tädykettä.

Torjuntaohjeet vesiheinälle

Resistentin vesiheinän saa pois varsin helposti. Mutta jos siemenpankki on suuri, nousee uusia, resistenttejä taimia vielä pitkään, ja tämä on otettava huomioon tulevinakin vuosina.

Koeruutujen perusteella Staranen tehoaine fluroksipyyri tehoaa resistenttiin vesiheinään erinomaisesti, samoin Triossa oleva tehoaine mekoproppi-P.

Kaikki näitä tehoaineita sisältävät valmisteet ovat siis suositeltuja resistentin vesiheinän torjuntaan, esimerkiksi Starane 333 HL tai Starane XL, Ariane S, Trio, Pixxaro EC ja Kinvara.

Myös arylex eli halauksifeeni-metyyli tehoaa hyvin resistenttiin vesiheinään, kunhan torjunta tehdään viimeistään kun vesiheinä on noin 5 senttistä.

Siksi myös Zypar ja Quelex, joiden tehoaineet ovat arylex ja florasulaami, ovat hyviä ratkaisuja, kunhan ruiskutus tehdään ajoissa, kertoo Aki Niemelä Cortevalta. Pixxaro EC on kuitenkin tehokkain ratkaisu kestävän vesiheinän ja pillikkeen torjuntaan, ja Cortevan ohje on käyttää aina Pixxaroa, jos pellolla on resistenssiongelma.

”Pixxaron molemmat tehoaineet arylex ja fluroksipyyri tehoavat näihin ja ruiskutusaika on paljon joustavampi kuin Staranella tai Ariane S:llä”.

Pixxaro tehoaa kylmemmässä lämpötilassa kuin Starane ja Ariane S. Sen voi ruiskuttaa kasvuasteelle 45 asti, eli vielä juuri ennen kuin tähkän vihneet alkavat tulla näkyviin.

Pixxarolla on yksinään hyvät tehot useimpiin rikkakasveihin vesiheinän lisäksi. Poikkeuksena on orvokki, linnunkaali, ristikukkaiset ja saunakukka.

Lue koko juttu KM:stä.

Teksti ja kuva: Annaleena Ylhäinen

Artikkeli Tarkkana resistenssin kanssa julkaistiin ensimmäisen kerran Käytännön Maamies.

Suomen viljamarkkinoihin vaikuttavat tapahtumat kansainvälisillä markkinoilla, mutta lopulta hinta määräytyy kuitenkin paikallisen kysynnän ja tarjonnan mukaisesti.

Viime vuosien aikana kotimaiselle kilpailukentälle on tullut mukaan uusia toimijoita, joiden kautta viljelijän on mahdollista käydä viljakauppaa.
Toimijoiden valikoimat ovat myös päivittyneet uusilla markkinatyökaluilla, joilla kansainvälistä viljakauppaa on yritetty tuoda lähemmäs.

Kansainvälistä kauppaa hyvässä ja pahassa

Viljojen hintamuutokset ovat kansainvälisessä viljamarkkinassa nopeita ja monesti suomalaista viljakauppaa parjataan siitä, etteivät ostohintanoteeraukset muutu välttämättä edes viikoittain.

Markkinat reagoivat maailmalla kasvukauden aikana äkillisesti esimerkiksi tuotantoennusteiden muutoksiin, mutta pääsääntöisesti hintakehitys on ollut jo pitkään laskusuuntainen. Maailmalla korjataan vuodesta toiseen aina vain suurempia satoja.

Vaikka Suomi on pieni ja etäällä sijaitseva maa, avaa kansainvälinen viljakauppa monia ovia niin hyvässä kuin pahassa. Tästä hyvänä esimerkkinä viime kevään maissi-ohra-tapaus, jonka todellisia häviäjiä tunsivat olevansa ne viljelijät, jotka uskoivat viime syksynä hintojen vielä nousevan eivätkä myyneet satoaan riittävän ajoissa.

Kevään kolkutellessa syksyn 200 euron hintanoteeraukset olivat pelkkä muisto vain eikä ohra tuntunut kelpaavan enää kenellekään. Todellisuudessa tuontimaissilla ja ohran hinnan laskulla ei ole todistettavaa yhteyttä, sillä viime satokauden käyttö rehuteollisuudessa kasvoi viime vuonna edellisvuoden lukemista. Maissilla korvattiin kauraa, mistä oli huutava pula myös myllymarkkinoilla. Tuontitavara paikkasi myös kehnoa vehnätarjontaa.

Hinnat nousivat – ennen kuin taas laskivat

Rehuohran hinta on ollut viime syksyn lukemissa viimeksi vuonna 2013. Satokauden 2013/14 käynnistyttyä rehuohran hinta on sukeltanut alle 200 euron ja käynyt alimmillaan syksyllä 2016, noin 111 eurossa per tonni. Viime syksynä Luonnonvarakeskuksen tilastoima ohran perushinta kipusi parhaimmillaan yli 202 euroon.

Rukiin hinnat ovat tarkastelujaksolla 2013–2019 pysyneet selkeästi vakaampina, ja syksyyn 2017 saakka, myös muita viljoja korkeammalla. Syksystä 2013 alkanut alamäki on pitänyt tilastoidut rukiin hinnat alle 200 eurossa jo pitkään, mutta viime syksynä ja tänä keväänä tonnihinnat nousivat jälleen 200 euron paremmalle puolelle. Odotukset jättisuuresta sadosta 2019 ovat laskeneet hintoja ja viimeiset tilastoidut rukiin hinnat ovat olleet keväällä 185 euroa/tonni.

Iloisena poikkeuksena on ylpeytemme kaura. Kauran voittokulku on hintakehityksessä huomattava, vaikka usein syytetäänkin, ettei kaurabuumi ole välittynyt tuottajahintoihin saakka. Vuonna 2013 kauratonnista maksettiin 195 euroa ja pitkään kestäneen alamäen jälkeen hinnat ovat kysynnän kasvun ansiosta lähteneet nousuun. Viime syksynä kaura oli arvokkainta viljaamme 225 euron tonnihinnalla.

Leipävehnän hinta on vuosien saatossa tippunut pahimmillaan jopa alle 150 euron vuonna 2016. Korkeimmillaan leipävehnän hinta kävi tämän vuoden alussa 219 eurossa per tonni, mutta kesän lähestyessä tilastoidut tonnihinnat laskivat 194 euroon.

Vilja-alan yhteistyöryhmän tilastoimat ostohinnat paljastavat, että sadonkorjuukauden alkaessa elokuun puolessa välissä leipävehnän ostohintoja tarjottiin väliltä 155–168 euroa/tonni. Rehuvehnän vaihteluväli oli 144–163 euroa/tonni.

Suurimokauran hinnat liikkuivat 163–167 eurossa/tonni ja (rehu)kaurasta oltiin valmiita maksamaan 146–166 euroa/tonni. Rehuohran hinnat vaihtelevat välillä 125–149 euroa/tonni ja rukiilla vaihteluväli oli 125–150 euroa/tonni.

Vuosi taaksepäin elokuun alussa leipävehnästä sai keskimäärin 193 euroa tonnilta ja rehuvehnästä peräti 178 euroa. Kaura maksoi tonnilta 161 euroa ja suurimokaura 173 euroa. Rukiin ostohintojen keskiarvo oli puolestaan 184 euroa tonnilta ja ohran 177 euroa.

Nyrkkisääntönä neljän miljoonan tonnin sato

Viljojen tuotantohehtaarit pysyvät vuosittain Suomessa miltei samoina. Kysyntään vastataankin edelleen melko heikosti tuotantoaloja muuttamalla ja erot vuosittaisiin satoihin tulevat pääsääntöisesti hehtaarikohtaisista sadoista.

Viime vuosina erikoiskasvien kysyntä on kuitenkin näkynyt tiettyjen kasvien, kuten tänä vuonna herneen, räjähdysmäisessä kasvussa. Viljelyteknisistä haasteista johtuen toiset erikoiskasvit, kuten rypsi ja rapsi, kärsivät merkittäviä tappioita viljelyalansa koossa.

Hyvänä nyrkkisääntönä on Suomessa pitkään toiminut se, että viljojen kokonaistuotanto on noin neljä miljoonaa tonnia eli neljä miljardia kiloa. Eniten vuosittain tuotetaan ohraa ja parhaimpina vuosina mallas- ja rehuohran yhteenlaskettu kokonaissato on ollut jopa yli kaksi miljoonaa tonnia. Tavallisesti kokonaissato on noin 1,5 miljoonaa tonnia.

Vaikka Suomi onkin tunnettu ohramaa, ei Euroopan kärkituottajien asemaan ole meillä vielä mitään asiaa. Viime vuonna ohraa tuotti eniten Ranska, yhteensä yli 11 miljoonaa tonnia eli miltei kymmenen kertaa enemmän kuin Suomessa.

Toiseksi eniten Suomessa tuotetaan perinteisesti kauraa. Hyvänä satovuotena kauran kokonaissato on noin miljoonan tonnin verran. Euroopan tasolla Suomi hätyyttelee normaalisti suurimman tuottajan titteliä, poikkeuksena tietysti viime vuosi. Viime vuoden suurin kauran tuottaja oli Espanja, jonka pelloilta kauraa korjataan vuosittain noin 1,5 miljoonaa tonnia.

Rukiin vuosittainen tuotantovaihtelu on Suomessa ollut vaihtelevaa, minkä vuoksi kotimainen teollisuus onkin ahkerasti pyrkinyt vakauttamaan tuotantoa noin 100 000 tonnin kysyntää vastaavaksi. Näillä lukemilla Suomi sijoittuu Euroopan ykköstuottajien joukkoon, mutta kirkkaimpaan kärkeen on vielä matkaa. Viime vuonna eniten ruista tuotettiin Puolassa, yli kaksi miljoonaa tonnia.

Syys- ja kevätvehnän yhteenlasketussa tuotantoalassa on kenties eniten vuosittaista vaihtelua. Parhaimmillaan vuosina 2014 ja 2015 vehnän kokonaissato on ollut jopa miljoona tonnia, kun taas heikko satovuosi 2018 näkyy vain 500 000 tonnin kokonaissaaliina. Vehnän viljelyn kehitys on kuitenkin positiivisessa vireessä, sillä vuosituhannen alussa vehnää tuotettiin Suomessa vain noin 500 000–700 000 tonnia.

Odotukset vehnällä ja rukiilla kovat

Tänä vuonna Luonnonvarakeskus on arvioinut viljasadon lähentelevän enemmän normaalia satovuotta kuin esimerkiksi viime vuonna. Viime vuonna kaikkien viljojen kokonaissato notkahti kuivan ja kuuman kesän vuoksi merkittävästi.

Rukiin ja syysvehnien puinnit aloitettiin eteläisessä Suomessa jo elokuun alkupäivinä, mutta epämääräiset sade- ja ukkoskuurot ovat jonkin verran hidastaneet puintitöiden etenemistä.

Lue koko juttu KM:stä.

Teksti ja kuva: Katri Ala-Kleemola

Artikkeli Tiesitkö nämä faktat Suomen viljamarkkinoista? julkaistiin ensimmäisen kerran Käytännön Maamies.