OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Biostimulanttituotteiden markkinat kasvavat maailmalla vauhdilla. Yleistyvät sään ääriolosuhteet – kuumuus, kuivuus, kylmyys – ja maan kasvukunnon heikkeneminen haastavat viljelykasvien satopotentiaalia. Viljelykasvin stressinsietoa ja ravinteenottamisen tehokkuutta parantavat biostimulantit vastaavat tähän ongelmaan – osittain. Maan kasvukunnon hoito, pellon vesitalouden kunnostaminen ja monipuolinen viljelykierto ovat pohja hyvälle viljelylle, jota voidaan tehostaa biostimulanteilla.

Kasvibiostimulantit ovat kirjava joukko aineita ja mikrobeja, joita käytetään edistämään kasvin kasvua ja terveyttä. Ne toimivat tehostaen ravinteenottoa, stressinsietoa tai ravinteenkäyttöä kasvissa ja parantaen sadon laatua.

Biostimulantit eivät ole lannoitteita eivätkä ne yleensä suoraan tehoa kasvintuholaisiin tai tauteihin. Sen sijaan ne stimuloivat kasvin metaboliaa, entsyymitoimintaa, maan biologiaa tai parantavat maan ominaisuuksia.

Jotkin biostimulanttituotteet voivat sisältää pieniä määriä kasvin ravinteita. Biostimulanttien selkeät määritelmät ja rajoitteet on päätetty EBIO:ssa (European Biostimulants Industry Council) www.biostimulants.eu

Suomessa on tarjolla jo runsaasti erilaisia biostimulanttivalmisteita.

Monenlaisia biostimulantteja

Mikrobivalmisteet ovat yksi- tai monilajisia säilöttyjä mikrobeja. Ne toimivat elävänä kasvunedisteenä maaperässä, juuristovyöhykkeellä tai kasvin pinnalla.

Mikrobivalmisteen teho voi riippua maaperän laadusta, olemassa olevasta mikrobidiversiteetistä ja kasvin soveltuvuudesta kyseisen mikrobin kumppaniksi.

Humusaineet ovat pieniä molekyylejä, jotka vaikuttavat kasvin ja juuristomikrobiston toimintoihin. Luonnossa niitä esiintyy maaperässä kuolleen aineksen hajotuksen lopputuloksena.

Perinteisesti humusaineet on jaoteltu humushappoihin, fulvohappoihin ja humiineihin. Fulvohapot ovat molekyylipainoltaan pienempiä yhdisteitä, joilla on muun muassa suurempi kationinvaihtokapasiteetti kuin humushapoilla. Humus- ja fulvohapoilla on erilaisia biostimulanttiominaisuuksia, joita on esitetty taulukossa seuraavalla sivulla.

Proteiinihydrolysaatit on tuotettu kasvi- ja eläinperäisistä materiaaleista entsyymein, kemiallisesti tai lämpötilaa muuttamalla hajottaen.

Hydrolysaatit sisältävät proteiineja, peptidejä, vapaita aminohappoja, rasvoja, hiilihydraatteja, mikroravinteita ja kasvihormoneja hyvin vaihtelevissa suhteissa riippuen lähtömateriaalista ja käsittelytavasta.

Puhtaat aminohapot ovat valkuaisaineiden rakennusaineita. Kasvi voi ottaa joitain aminohappoja sisäänsä sellaisenaan, toiset vaikuttavat kasvin sisäiseen tai ulkoiseen signaalijärjestelmään ja tätä kautta kasvin metaboliaan tai vuorovaikutukseen maaperän ja sen eliöiden kanssa. Useat aminohapot suojaavat kasvia ympäristön stressitekijöiltä.

Merileväuutteen ainesosat voivat toimia ravinteita maassa kelatoivina hivenravinteiden kuljettajina, ne sisältävät kasvihormoneja ja edistävät kasvin stressinsietoa.

Useimmat kaupalliset merileväuutteet on valmistettu ruskolevistä kuten Ascophyllum nodosum, Fucus, Laminaria, Sargassum ja Turbinaria spp.
Uutteet sisältävät myös ravinteita, mutta käytössä laimennettuna 1:1000 tai enemmän, vaikutus syntyy muusta kuin suorasta lannoituksesta.

Kitiini ja kitosaani ovat erityisesti Aasiassa ruokateollisuuden mittava sivuvirta. Kitiini on äyriäisten ja hyönteisten kuorien rakennusaine, ja sienen soluseinän rakennusmolekyyli.

Teollisuudessa pitkät kitiinipolymeerit (N-asetyyli-d-glukosamiinista ja d-glukosamiinista muodostuneita polymeereja) pilkotaan lyhyemmiksi kitiini-polymeereiksi tai deasetyloidaan kitosaaniksi.

Maaperässä kitiini hajoaa, ensin kitosaaniksi. Kitosaanin vaikutuksista kasviin on tutkimuksissa todettu taudinvastustuskyvyn lisääntymistä, stressinsietokyvyn lisääntymistä, kasvunlisäystä, itävyyden parantumista sekä säilyvyyden paranemista hedelmissä ja kasviksissa. Lisäksi se vähentää sienitauteja, virustauteja ja nematodien määrää.

Tutkimustulokset vaikuttavat siltä, että useampien biostimulanttilajien lisääminen samaan kasvustoon hyödyttää sadonmuodostusprosessia enemmän kuin yhden tietyn tuotteen käyttäminen.

On myös huomattava, että biostimulantin lisäyksen ajankohdalla ja käyttökerroilla on merkitystä. Useita kertoja kasvukaudessa tapahtuva lisäys on useissa tapauksissa tehokkaampaa kuin vain kerran lisätty tuote. Säätila ja kasvin kasvuvaihe voi myös olla käyttöä tai tuloksia rajoittava tekijä.

Lue koko juttu KM:stä.

Teksti ja kuva: Iiris Mattila

Artikkeli Biostimulantit tulevat julkaistiin ensimmäisen kerran Käytännön Maamies.

Luonnonvarakeskuksen noin 600 näytealan perusteella peltojen hiilipitoisuus on laskenut viimeisten 40 vuoden aikana. Viljavuuspalvelun satojen tuhansien näytteiden mukaan se on kasvanut. Mistä nämä erot johtuvat ja kumpi on oikeassa?

Peltojen multavuuden eli hiilen vähenemistä pidetään suurena ongelmana, ja korjaustoimenpiteitä hiilipitoisuuden kasvattamiseen etsitään myös Suomessa.

Viljelijöitä kehotetaan lisäämään peltojensa multavuutta hiiliviljelyn avulla.
Suomessa on Euroopan multavimmat pellot, joten mihin käsitys hiilen vähenemisestä oikein perustuu? Viljavuusnäytteiden mukaan viljelijät ovat nimittäin hiiliviljelleet suurimman osan pelloistaan multavasta luokasta runsasmultaiseen.

Puheet mullan loppumisesta herättävät viljelijöissä syystäkin kummastusta, koska he eivät havaitse hiilen häviämistä omilla pelloillaan, päinvastoin.

Keskisadot ovat kasvaneet, eikä mikään viittaa hedelmällisen maaperän katoon saati oikeuta maailmanlopun uhkapuheisiin.

Mikä hiiliseuranta?

Suomalaisten peltojen hiilipitoisuuden lasku on todettu Luonnonvarakeskus Luken tutkijoiden toimesta noin 600 tutkimuspellolla.

Näiden peltojen pintakerroksen hiilipitoisuus mitattiin ensimmäisen kerran vuonna 1974, ja sen jälkeen noin 10 vuoden välein.

Ongelmallisen tästä tutkimusaineistosta tekee se, ettei näytealoja alunperin sijoitettu satunnaisesti. Tutkimukseen otettiin pelkkiä timoteipeltoja.

Tutkimuksen alkuperäinen tarkoitus ei ollut seurata hiilipitoisuutta vaan viljavuusarvojen, pH:n ja raskasmetallien määrän muutoksia sekä viljelymaassa että timoteikasvustossa.

Tutkijat ottivat näytteitä samoilta pelloilta aarin kokoiselta alueelta 1974, 1987, 1998, 2009 ja 2018 ja saivat rahoitusta tähän kulloinkin tärkeinä pidettyjen seikkojen mukaan. 1970-luvulla huolena oli happamoituminen ja raskasmetallit, sittemmin tulivat ravinnepäästöt ja lopulta hiilipitoisuus.

Tutkimusta nimitetään ”Peltomaiden kemiallisen tilan valtakunnalliseksi seurannaksi” eli Valse-tutkimukseksi.

Pitkäaikaisseurannat ovat arvokkaita ja suorastaan välttämättömiä hitaiden muutosten osoittamiseen. Hiilen määrän seurantaan ei ollut käytettävissä satunnaistettua aineistoa, mutta hyvä kun oli edes tämä.

Valse-aineiston vahvuus on siinä, että se on valtakunnallinen, nykyisin varsin edustava ja analyysit on tehty vuodesta 1987 lähtien samalla tavalla.

Vuonna 1974 maan hiilipitoisuus mitattiin eri menetelmällä kuin muina seurantakertoina.

Sen vuoksi vuotta 1974 ei ole käytetty Valse-tutkimuksessa hiilipitoisuuden muutoksen tilastollisessa analyysissä, kertoo pitkäikaiseurannan kahden viimeisen kierroksen käytännön järjestämisestä vastannut erikoistutkija Visa Nuutinen Lukelta.

Tällä kierroksella Valse-tutkimuksen erityisenä tutkimuskohteena onkin peltomaiden hiilipitoisuus ja sen pitkäaikaismuutos.

Alustavien tulosten mukaan hiilen määrä peltomaissa on vähentynyt edelleen vuoden 2018 näytteissä.

Lue koko juttu KM:ssä.

Teksti ja kuva: Annaleena Ylhäinen

Artikkeli Häviääkö multa? julkaistiin ensimmäisen kerran Käytännön Maamies.

Kotimaan peltokasvien ennakollinen satotilasto julkistettiin marraskuun lopulla ja pian sen perään myös Vilja-alan yhteistyöryhmä (Vyr) päivitti arvionsa Suomen viljataseen tilanteesta. Kotimaista kauraa halutaan lisää elintarviketeollisuuteen sekä tavanomaisena että luomuna.

Monelta viljelykasvilta saatiin tänä vuonna kokonaisuudessaan vaihteeksi keskimääräinen sato jo usean heikon satovuoden jälkeen. Luonnonvarakeskuksen (Luke) ennakollisen satotilaston mukaan Suomen viljasato oli tänä vuonna miltei puolet edellisvuotta suurempi. Öljykasvien kokonaissato puolestaan väheni lähes samassa suhteessa.

Vyr:n julkaisema arvio Suomen viljataseen tilanteesta julkistettiin pian satoennusteen jälkeen. Tasearvio perustuu muun muassa Luken satoennusteeseen, Tullin kauppatilastoihin sekä vilja-alan toimijoiden näkemyksiin.

Tasearvion mukaan kuluvalla kaudella kotimaan viljavarastot kasvavat ja pääosa kasvusta tapahtuu maatiloilla. Taseen vientilukemat näyttävät positiiviselta, mutta kotimaan käytön on arvioitu laskevan usealla viljalla.

Lue koko juttu KM:stä.

Teksti: Katri Ala-Kleemola
Kuva: Annaleena Ylhäinen

Artikkeli Hyvä satovuosi kasvattaa kotimaan viljavarastoja julkaistiin ensimmäisen kerran Käytännön Maamies.

Ensimmäiset alhaisen haitta-ainepitoisuuden härkäpapulajikkeet pääsivät lajikelistalle, mutta siementä on saatavilla aikaisintaan 2021 kylvöille. KM kertoo tapahtumat virallisella lajikelistalla ja antaa parhaat tärpit uuden lajikkeen valintaan.

Viime vuosi oli lajikerintamalla mielenkiintoisin miesmuistiin.

KWS ilmoitti aloittaneensa kevätvehnän jalostuksen Suomessa ja esitteli Inkoossa koeruutujaan. Suomeen saatiin myös aivan uusi kotimainen kasvinjalostaja, kun Plantanova laajensi monitahoisiin ohriin jalostamalla ne itse.

Sekä aikaiset kevätvehnät että monitahoiset ohrat ovat suomalaisen viljelijän näkökulmasta tärkeimpiä, koska niitä jalostaa niin harva kasvinjalostaja.

Nyt molempiin saatiin uutta vipinää. Se näkyikin välittömästi ryntäyksenä lajikelistalle.

Kilpailun lisääntymisessä on hyviä ja huonoja puolia. Uusia lajikkeita tulvii turhankin nopeaan tahtiin, mutta toisaalta suomalaiset viljelijät pääsevät hyödyntämään lajikekärkeä.

Kauralajikkeissa kilpailu kiihtyi jo muutama vuosi aiemmin elintarvikekäytön kasvun myötä. Plantanova alkoi tuoda Euroopasta suurijyväisiä myllykauralajikkeita ja myös Borealin kauraohjelmasta alkoi tulla ulos suurijyväisempää tavaraa. Samalla Hankkija ja SG Nieminen aloittivat myllylajikkeiden tuonnin.

Hankkija on painanut kaasua Nordic Seedin ketjulajikkeiden kanssa. Danish Agro -ryhmässä hyödynnetään koko ketjusta saatava synergia. Nordic Seed testaa lajikkeita samaan aikaan Baltian maissa ja Pohjoismaissa, jolloin lajikkeesta saadaan kattava kokonaiskuva. Nordic Seediltä on tulossa myös monitahoisia ohria lähitulevaisuudessa.

Myös Lantmännen Agro saa nauttia oman tallin jalostajasta, sillä Lantmännen omistaa SW Seedin, jonka lajikkeita K-maatalous edusti jo valmiiksi. Lantmännen Agro jatkaa myös Graminorin lajikkeiden kanssa.

Tilasiemen sen sijaan on kasvattanut markkinaosuuttaan erittäin onnistuneilla lajikelöydöillä ja hyvillä yhteistyökumppaneilla.

Mallasohrapuolella Tilasiemenen edustama ja myymä RGT Planet räjäytti pankin, ja Planet hyppäsi listakärkeen myös Suomessa. Se oli viime vuonna viljellyin mallaslajike ja kuudenneksi viljellyin ohralajike.

On selvää, että se nousee tänä vuonna kolmen kärkeen. Ainakin siitä tulee valtalajike Etelä-Suomeen. Pohjanmaalla monitahoiset säilynevät johdossa.

Siemenkaupan perusteella vaikuttaa siltä, että monitahoinen Brage säilyttää johtoasemansa Suomen viljellyimpänä ohrana.

Lue koko juttu KM:stä.

Teksti ja kuva: Annaleena Ylhäinen

Artikkeli KM listaa uudet lajikkeet julkaistiin ensimmäisen kerran Käytännön Maamies.

Tulevaisuuden täsmäviljelty pelto on monimuotoisempi kuin moni luulee ja jokaista kohtaa viljellään eri tavoin, luontoa kunnioittaen ja maaperän elämää vaalien. Parhaat kohdat tuottavat entistä enemmän ja heikot kohdat ovat vihervyöhykkeinä. KM vieraili Euroopan tunnetuimman täsmäviljelijän, Jacob van den Bornen luona ja valaistui.

Teknologiavastaisissa kauhukuvissa tulevaisuuden maatilat ovat tehtaita, joita koneet viljelevät.

Pellot ovat homogeenisia suorakulmioita, joilla risteilee robotteja. Kuvauskopterit valvovat ilmatilaa ja kaikki turha elämä on karkotettu pois, jotta olosuhteet voidaan vakioida.

Lajikkeet on viritetty huippuunsa ja niille annostellaan millintarkasti juuri oikeita lannoitteita ja kasvinsuojeluaineita.

Tätä kauhukuvaa levitetään erityisesti vihreissä piireissä ja peräänkuulutetaan “luonnollisuutta”.

Siksi onkin hätkähdyttävää kuulla Euroopan pisimmälle ehtineen täsmäviljelijän puhuvan luontoäidistä, monimuotoisuudesta ja luonnonmukaisuudesta. Ja kuinka juuri teknologia mahdollistaa tällaisen viljelyn.

Maaperän elämää ei tarvitse enää tappaa monilla ajokerroilla, voimakkailla muokkauksilla ja pellon tiivistämisellä. Heikoimmat nurkat voi kylvää kukkaniityiksi ja lannoituksessakin voidaan pikkuhiljaa siirtyä kokonaan orgaanisiin valmisteisiin.

Hollantilainen perunanviljelijä Jacob van den Borne on Euroopan googlatuin viljelijä. Hän on kysytty luennoitsija, jonka ajatuksia kuunnellaan Euroopan unionin maatalouspolitiikan valmisteluryhmiä myöten.

Van den Borne puhuu pelloistaan kuin lastentarhoista, joissa vaalitaan jokaista yksilöä oikealla tavalla. Tarhoissa hyväksytään erilaisuus ja erilaiset toiminnot. Ne eivät ole mitään homogeenisia kasvatustehtaita.

Luomuviljelijät julistavat olevansa ennen kaikkea maanviljelijöitä, mutta van den Borne haluaa olla kasvinkasvattaja, joka luotsaa jokaisen yksilön kehdosta hautaan juuri oikealla tekniikalla.

Van den Bornelle peltomaan hyvinvointi on itsestäänselvyys ja hän on siirtynyt jo seuraavalle tasolle.

Ennen kaikkea hän on uusi, uljas, eurooppalainen viljelijä, joka ei seiso nurkassa kaupunkilaisten haukuttavana tai poliitikkojen ja kauppiaitten pelinappulana.

Jacob van den Borne on ottanut ohjat omiin käsiinsä eikä pyytele anteeksi ammattiaan tai tekemisiään. Hänen kuuntelemisensa on lähes voimaannuttava kokemus ja mullistaa monta kohtaa omassa ajattelussa.

Täsmäviljely voi pelastaa maailman jos niin haluamme. Ja kyllähän me haluamme.

Mitä on täsmäviljely?

Uuden täsmäviljelylaitteen ostaminen ei tee kenestäkään hyvää viljelijää, paukauttaa Jacob van den Borne heti alkuun.

“Monet luulevat, että täsmäviljelylaitteet lisäävät satoa ja sadon laatua, mutta he ovat väärässä.”

Laitteet voivat toki auttaa, mutta täsmäviljelyyn siirtymisen on tapahduttava aivan ensiksi korvien välissä. Useimmat ajattelevat täsmäviljelyn olevan uusinta uutta teknologiaa, enintään 15 vuotta vanhaa.

Jacob van den Borne haastaa tämän ajatuksen, ja esittelee isoisänsä viljelymuistiinpanoja. “Isoisä merkitsi päivittäin muistiin viljelyyn liittyviä asioita”. Jos isoisä näki pellossa ongelmakohdan tai onnistumisen, hän selasi muistikirjaansa ja selvitti syyn.

Täsmäviljely perustuu dataan. Tärkein asia täsmäviljelyssä ei ole teknologia vaan tieto. On tärkeää oppia omista virheistään, näin tulee paremmaksi viljelijäksi, van den Borne selittää, ja määrittelee täsmäviljelyn näin: Tehdään oikeita asioita oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa.

Lue koko teksti KM:stä.

Teksti ja kuva: Annaleena Ylhäinen

Artikkeli Täsmäviljelyoppia Hollannista julkaistiin ensimmäisen kerran Käytännön Maamies.

Kevään ensimmäinen kone, joka suorakylvötilalla pellolle viedään, ei ole tasausäes vaan kasvinsuojeluruisku. Kylvöalusta on viimeistelty jo leikkuupuimurilla, levittämällä oljet ja ruumenet mahdollisimman tasaiseksi, sanoo jo 20 vuotta suorakylvöä harjoittanut Timo Pärssinen.

Kylvöalustan tekeminen leikkuupuimurilla tarkoittaa käytännössä sitä, ettei puimurilla pysähdytä eikä silppuria kytketä pois päältä, kun puintikoneisto vielä jauhaa olkea sisuksistaan ulos. Puinnin yhteydessä siis vältetään kaikin keinoin olkikasojen jäämistä peltoon.

“Suurtehosilppuri on pakollinen suorakylvössä, jos leikkuupöytä on vähänkin leveämpi. Ja ruumenlevitin on vähintään yhtä tärkeä, se varmistaa tasaisen orastumisen.”

Yhtä aikaa pellolle

Suorakylväjien sanotaan aloittavan kevätkylvöt myöhemmin, koska muokkaamaton maa kuivaa kylvökuntoon hitaammin.

“Se on legendaa, eikä pidä paikkansa ainakaan meillä. Me lähdettiin pellolle samaan aikaan kuin maata muokkaavat naapurit, tänä keväänä huhtikuun viimeisinä päivinä”, eurajokelainen jo 20 vuotta Kiikassa viljellyt Timo Pärssinen (59) vakuuttaa.

Pellolle ei kuitenkaan pidä lähteä liian aikaisin, sillä maan rakenteesta huolehtiminen on aina mielessä. Eräs suorakylvökoneen hankkinut viljelijä soitti Pärssiselle ja kysyi neuvoa, koska koneen kanssa voi aloittaa?

“Pellolle lähdön voi tarkistaa ajamalla valekylvökierroksen pellolla vantaat maassa ja syöttölaite pois päältä. Jos renkaisiin ei jää maata kiinni ja vantaat ovat puhtaat, silloin sinne voi mennä”, Pärssinen vastasi.

Kylvöt ovat Sastamalassa jo puolivälissä seitsemäs päivä toukokuuta. Iso mies seisoo hyvänkokoisella ja -muotoisella peltolohkollaan, jossa on 20-senttinen kauransänki sekä juuri ja juuri havaittavat tuoreet ruiskutusjäljet.

Puintimies on Pärssisen mielestä hoitanut hommansa hyvin, koska pellolta löytyy vain yksi olkipesäke, joka pitää käydä potkimassa hajalle. Olkisilpun joukossa on kymmensenttisiä pätkiä, mutta keskiarvo voi hyvinkin olla lähempänä viittä senttiä.

Pärssinen kertoo jättävänsä pelloilleen pitkän sängen, koska se nopeuttaa lumen sulamista. Ohralla se voi olla 20, kauralla ja vehnällä 30 ja rukiilla jopa 40 senttimetriä. Pysty sänki ei haittaa kylvön onnistumista. Ja jopa 170 kiloon saakka painotettavat vantaat selviävät tasaisen ohuesta olkikerroksesta.

Muokkaamaton hiesusavi on niin muruista, että kengän kärjellä saa kevyesti olkisilpun peittämää maata sivuun kylvösyvyyteen saakka. Mullasta erottuu “maanmuokkauksen apulaisia”, kaksi kastematoa.

Kylvökonetta ajavaa kuskia Ossi Levoa odotellessa ehditään vielä tarkistamaan, että glyfosaatti on saanut rikkakasveissa aikaan lievää kellastumista. Juolavehnää ei pikaisen tarkastelun aikaan löydetä, ja muutenkin rikkakasveja on melko vähän näkyvillä. Yksi terhakka ja syksyllä itänyt saunakukka on edelleen terveen värinen. Kasvinsuojeluaineiden tehoja vuosikausia arvioinut Pärssinen uskoo senkin saaneen oman osansa torjunta-aineesta.

Glyfosaatti on Pärssisen kokemuksen mukaan parasta levittää varhain keväällä, kun rikkakasvit ovat kasvuun lähdössä. Eikä nykyaikaisten valmisteiden tehoa tarvitse odottaa kahta vuorokautta kauempaa. Sinä aikana tehoainetta ehtii kulkeutua juuriin riittävästi, niin ettei peltoon jää leikkaavien lautasten jäljiltä esimerkiksi kasvuunlähtökykyisiä rikkakasvien juurten palasia.

Lue koko juttu KM:stä.

Teksti ja kuva: Esa Mustonen

Artikkeli Suorakylväjä pääsee vähemmällä julkaistiin ensimmäisen kerran Käytännön Maamies.

Sieviläiset maitotilayrittäjät Hanna ja Juho Nivala kehittävät määrätietoisesti tilaansa niin pellolla kuin navetassakin. Pelloilla tehdyissä tilusjärjestelyissä he pitävät tärkeänä niistä saatavaa kokonaishyötyä, pikkuasioihin ei kannata takertua.

Hanna ja Juho Nivalan Kukkulan Tila Oy:lle osallistuminen Sievin kunnan alueella tehtyihin peltojen tilusjärjestelyihin ei ollut vain yksi yksittäinen toimenpide. Se oli kiinteä osa maitotilan kokonaisvaltaista kehittämistä.

“Tilaa on kehitetty koko ajan avoimin mielin. Emme jää paikallemme vaan mietimme jatkuvasti, mitä voisi tehdä vielä paremmin ja mitä voisi tehostaa. Tavoitteena on saada minimoitua turhan työn tekeminen sekä panostaa ihmisten ja eläinten hyvinvointiin”, Juho linjaa.

“Katsomme asioita pitkälle eläimen kannalta. Kehityskohteita löytyy edelleen, vaikka noin 150 lypsylehmän karjassa keskituotos on jo 13 000 kiloa”, Hanna jatkaa. Koko maan keskituotos on noin 10 000 kiloa.

Tilusjärjestelyn kytkeytymistä tilan kehittämiseen ja eläinten hyvinvointiin Nivalat havainnollistavat esimerkillä säilörehun teossa. Tilalla korjattava rehuala on runsaat 100 hehtaaria, ja tilusjärjestelyn ansiosta se voidaan tehdä talouskeskuksen läheisyydestä parilta isolta lohkolta.

“Edellispäivän niiton jälkeen urakoitsija saa ajosilppurilla rehun korjattua 12 tunnissa pellolta siiloon, joten rehu on tasalaatuista. Se helpottaa ruokinnan suunnittelua ja näkyy sitäkin kautta eläinten hyvinvoinnissa”, Hanna selventää yhteyttä.

“Rehun laatu voisi olla aivan toinen, jos sama rehuala olisi kerättävä kymmeniltä lohkoilta viikon aikana.”

Nivalat painottavat tilusjärjestelyn tärkeyttä myös sillä, että se tuli maksamaan hankkeen kautta saman verran kuin uusi traktori. Lisäksi tilalla toteutettiin samassa yhteydessä omalla kustannuksella useita muita peltojen viljelyedellytyksiä parantavia toimenpiteitä.

“Tilusjärjestely kaikkine muine toimineen oli toiseksi suurin kehittämisinvestointi tilallamme navetan rakentamisen jälkeen”, Hanna Nivala summaa.

“Ajateltava 30 vuoden päähän”

Sievin kunnassa Pohjois-Pohjanmaalla saatiin viime vuonna valmiiksi koko kuntaa koskeva peltojen tilusjärjestelykokonaisuus. Se kattoi 75 prosenttia kunnan peltoalasta ja koostui kuudesta erillisestä tilusjärjestelystä.

Juho Nivala ei ollut vielä edes mukana maatalousyhtymässä tai isäntänä kotitilallaan siinä vaiheessa, kun ensimmäiset tilusjärjestelyt tehtiin. Uuden kohtaamisessa on aina omat ennakkoluulonsa, ja niin oli myös Sievissä aluksi.

“Itse katselin mopoikäisenä niitä alueita, että onpa mahtavat tiet ja kanavat. Eli näin vain ne hyödyt ja olin tietämätön vastustuksesta. Siksi oli helppo itse ajatella positiivisesti, että ilman muuta lähden hankkeeseen, kun sillä pääsee noin hyviin tuloksiin.”

“Ja kun näillä pelloilla ja peltoteillä oli pyörinyt ympäriinsä ja ajanut ristiin rastiin, olin kieltämättä miettinyt, onko tässä palapelissä mitään järkeä.”

Myös kuivatushankkeiden tarve kannusti tilusjärjestelyyn. Tilalta avautuvalla laajalla peltoalueella alkoivat 1960-luvulta olevat kanavat olla niin tukossa, että keväällä niiden vedenpinta oli peltojen tasalla. Jos kanavia ei saada auki, salaojituksestakaan ei ole hyötyä.

Juhon mukaan kuivatukset olisi voinut toteuttaa toki erillisenäkin hankkeena, mutta vesiasiat tulivat kuntoon samalla tilusjärjestelyn kanssa.

Ne hankkeet, joissa Nivalat jo olivat mukana, etenivät kohtuullisen sopuisasti ja suurimmat tunnekuohut olivat jo historiaa. Tosin vanhempien viljelijöiden vahva tunneside peltoihinsa tuli ajoittain esiin.

“Nuorena viljelijänä ajattelen enemmän järjellä ja euroilla kuin tunteella, sillä näistä pelloista ja tästä ammatista on saatava elanto vielä seuraavat 30 vuotta. Silloin on toteutettava kaikki sellaiset tilusjärjestelyn kaltaiset ratkaisut, joilla tehostetaan tilan toimintaa”, Juho linjaa.

Hanna uskoo, että tuskinpa esi-isät edes pistäisivät pahaksensa, vaikka heidän raivaamiaan peltoja järjesteltiinkin uuteen uskoon.

“Eivätköhän hekin toivoisi, että heidän jälkeläisensä voivat jatkaa tilan maataloutta kannattavasti sen sijaan, että turhan kunnioituksen vuoksi vaarannetaan tilan toimintaedellytykset”, hän vertaa.

Pienistä asioista ei kannata nillittää

Tilusjärjestelyn jälkeen tilan peltolohkojen lukumäärä laski 48 lohkosta 14 lohkoon ja lohkokoko kasvoi 3,21 hehtaarista 10,88 hehtaariin. Aivan tilakeskuksen alapuolella avautuu nyt huippuna yhtenäinen 83 hehtaarin lohko.

Lohkokoon kasvun lisäksi järjestelystä oli muutakin käytännön hyötyä: tieajo väheni, työt tehostuivat ja uutta teknologiaa voidaan ottaa nyt paremmin käyttöön.

Hintana oli muun muassa peltojen maalajin keskimääräinen heikkeneminen.

Metsänreunan kivennäismaita vaihtui peltoalueen keskellä oleviin alavampiin ja märempiin turvemaihin.

“Ajattelimme, että kotieläintilana ja nurmiviljelyssä pärjäämme kyllä turvemaiden kanssa, mutta viljanviljelyssä tilanne olisi ollut toinen ja maalajien merkitys suurempi. Meille tärkeintä olivat isot lohkot lähellä talouskeskusta”, Juho korostaa.

Lue koko juttu KM:stä.

Teksti ja kuva: Arto Takalampi

Artikkeli Tilusjärjestely tärkeä osa tilan kehittämistä julkaistiin ensimmäisen kerran Käytännön Maamies.

Hamppuun liittyy monia mielikuvia, mutta todellisuudessa se on erittäin ravinnerikas kasvi, jolla on laajat jatkojalostusmahdollisuudet niin elintarvike-, rehu- kuin bioenergiamarkkinoilla.

Hamppu on yksivuotinen putkilokasvi, jolla on voimakas paalujuuri. Hamppulajikkeet voidaan jakaa käyttötarkoituksen mukaan joko kuitu- tai öljyhamppulajikkeisiin.

Öljyhamppua viljellään sen erityisen ravinnerikkaan siemensadon vuoksi. Siemenet sisältävät muun muassa runsaasti proteiinia, E-vitamiinia ja hyviä rasvahappoja, joten se on kiinnostava erikoiskasvi paitsi osana ihmisten ruokavaliota myös yksi vaihtoehto kasvattamaan kotimaista valkuaisomavaraisuutta kotieläinten ruokinnassa.

Hampulla on erikseen hede- ja emikasvit, mutta siitä on olemassa myös yksikotisia lajikkeita, joissa kummatkin kukinnot sijaitsevat samassa yksilössä.

Hampun lailliset käyttötarkoitukset Suomessa ovat kuidun valmistus ja öljyn puristaminen. Suomessa sekä kuitu- että öljyhamppulajikkeiden päihdyttävien THC-alkaloidien osuus pitää jäädä alle 0,20 prosentin. Tätä valvoo ELY-keskus satunnaisesti valituilta tiloilta.

Suomessa viljeltiin viime vuonna öljyhamppua noin 700 hehtaarilla. Vuotta aiemmin kylvöala oli 540 hehtaaria ja tänä vuonna viljelyala kasvoi jonkin verran viime vuodesta.

Viljelypinta-alasta 99 prosenttia on Finola-öljyhamppulajiketta, joka on ainut kotimaisella lajikelistalla oleva öljyhamppu. Finolan siementuotannosta vastaa Trans Farm Oy.

Maan rakenne on oltava kunnossa

Severi Muntola viljelee öljyhamppua nyt neljättä vuotta. Tällä hetkellä öljyhampun viljelypinta-ala on yhteensä reilu 30 hehtaaria ja sen lisäksi viljelyssä on sokerijuurikasta, syysvehnää, ruista, kauraa ja ekologisena alana hunajakukkaa.

Kesäkuun viimeisellä viikolla yhdellä Muntolan Paimiossa sijaitsevalla öljyhamppupellolla oli täysi kukinta käynnissä. Pölytyksen jälkeen kasvuston hedekukinnot kuihtuvat pois ja syksyllä puitava siemenpähkylä kehittyy emikukintoihin.

Teorian mukaan hampun ei oikeastaan pitäisi edes viihtyä näin hyvin varsinaissuomalaisilla herkästi tiivistyvillä savimailla. Muntolan mielestä sopivan peltolohkon valinta onkin yksi tärkeimmistä hyvän hamppusadon edellytyksistä.

“Hamppua ei kannata kylvää huonoon maahan. Maan kasvukunnon ja rakenteen on oltava kunnossa, jos hampun kanssa aikoo onnistua. Siitä huomaa helposti lohkon sisälläkin, missä kohtaa pelto on tiivistynyt tai kasvukunnossa on jotain muuta ongelmaa”, Severi Muntola toteaa.

Parhaiten hamppu viihtyy multavilla ja hikevillä mailla, mutta Muntola on hyvä esimerkki siitä, että savimaillakin voi onnistua.

“Ensimmäisten viikkojen aikana pienet taimet ovat todella herkkiä kosteudelle. Kun kasvusto pääsee hyvään vauhtiin, ei sadon riskitekijöitä juurikaan enää ole.”

Tässä vaiheessa kesää hamppukasvusto on jo niin tiheä ja korkea, ettei rikkakasveista ole päällepäin tietoakaan. Hampulla ei ole käytettävissä rikkakasviaineita, joten tasainen ja nopea kasvuunlähtö on merkittävässä roolissa rikkakasvien torjunnassa. Epätasainen ja harva kasvusto antaa tilaa rikkakasvien kehitykselle ja sadot pienenevät.

“Tietyt kestorikkakasvit, kuten pelto-ohdakkeet, näyttävät puskevan kyllä tästäkin läpi”, Muntola harmittelee.

Hamppukasvusto on kasvanut viimeisen viikon aikana Muntolan arvion mukaan vähintään 10 senttimetriä ja on jo nyt parhaimmillaan miltei yhtä pitkää kuin viljelijä itse.

Öljyhamppukasvusto kasvaa tavallisesti 1,5–2 metriseksi, mutta tietyissä olosuhteissa jopa pidemmäksi. Kolmemetrisestä kasvustosta on myös Muntolalla kokemusta.

“Korkeaa kasvustoa on todella hankala puida, puimurin leikkuupöytää ei pysty millään nostamaan riittävän korkealle ja kasvusto suorastaan pomppaa pöydän ohi. Viime vuonna kuivuuden ansiosta kasvusto jäi lyhyemmäksi ja puinti oli huomattavasti mukavampaa”, Muntola kertoo.

Lue koko juttu KM:stä.

Teksti ja kuva: Katri Ala-Kleemola

Artikkeli Kiehtova öljyhamppu käy vain hyvään maahan julkaistiin ensimmäisen kerran Käytännön Maamies.

Torjunta-aineita kestävää pihatähtimöä ja savikkaa kasvaa jo varsin yleisesti suomalaisilla pelloilla. Tänä vuonna testataan parhaita reseptejä resistentin vesiheinän torjuntaan.

Siuntiolaisella pellolla todennettiin viime kesänä B-ryhmän aineille resistentti vesiheinä. Tehoainekierrossa oli ollut monta peräkkäistä vuotta B-ryhmään kuuluvia gramma-aineita. Ja vaikka viime vuosina on käytetty myös resistenssiin vesiheinään hyvin tehoavaa fluroksipyyriä, niin maasta nousee torjunta-aineita kestäviä vesiheiniä vielä vuosikymmeniä, sillä rikkasiemenpankki on valtava.

Nyt pellolla testataan parhaita reseptejä resistentin vesiheinän torjuntaan. Koeruuduilla on 16 erilaista käsittelyä sekä kontrolliruutu, jota ei ole ruiskutettu, kertoo ruotsinkielisen neuvontajärjestön NSL:n kasvinsuojelututkija Lotta Poikolainen.

Kontrolliruudulta löytyy resistentin vesiheinän lisäksi savikkaa, orvokkia ja tädykettä.

Torjuntaohjeet vesiheinälle

Resistentin vesiheinän saa pois varsin helposti. Mutta jos siemenpankki on suuri, nousee uusia, resistenttejä taimia vielä pitkään, ja tämä on otettava huomioon tulevinakin vuosina.

Koeruutujen perusteella Staranen tehoaine fluroksipyyri tehoaa resistenttiin vesiheinään erinomaisesti, samoin Triossa oleva tehoaine mekoproppi-P.

Kaikki näitä tehoaineita sisältävät valmisteet ovat siis suositeltuja resistentin vesiheinän torjuntaan, esimerkiksi Starane 333 HL tai Starane XL, Ariane S, Trio, Pixxaro EC ja Kinvara.

Myös arylex eli halauksifeeni-metyyli tehoaa hyvin resistenttiin vesiheinään, kunhan torjunta tehdään viimeistään kun vesiheinä on noin 5 senttistä.

Siksi myös Zypar ja Quelex, joiden tehoaineet ovat arylex ja florasulaami, ovat hyviä ratkaisuja, kunhan ruiskutus tehdään ajoissa, kertoo Aki Niemelä Cortevalta. Pixxaro EC on kuitenkin tehokkain ratkaisu kestävän vesiheinän ja pillikkeen torjuntaan, ja Cortevan ohje on käyttää aina Pixxaroa, jos pellolla on resistenssiongelma.

“Pixxaron molemmat tehoaineet arylex ja fluroksipyyri tehoavat näihin ja ruiskutusaika on paljon joustavampi kuin Staranella tai Ariane S:llä”.

Pixxaro tehoaa kylmemmässä lämpötilassa kuin Starane ja Ariane S. Sen voi ruiskuttaa kasvuasteelle 45 asti, eli vielä juuri ennen kuin tähkän vihneet alkavat tulla näkyviin.

Pixxarolla on yksinään hyvät tehot useimpiin rikkakasveihin vesiheinän lisäksi. Poikkeuksena on orvokki, linnunkaali, ristikukkaiset ja saunakukka.

Lue koko juttu KM:stä.

Teksti ja kuva: Annaleena Ylhäinen

Artikkeli Tarkkana resistenssin kanssa julkaistiin ensimmäisen kerran Käytännön Maamies.

Suomen viljamarkkinoihin vaikuttavat tapahtumat kansainvälisillä markkinoilla, mutta lopulta hinta määräytyy kuitenkin paikallisen kysynnän ja tarjonnan mukaisesti.

Viime vuosien aikana kotimaiselle kilpailukentälle on tullut mukaan uusia toimijoita, joiden kautta viljelijän on mahdollista käydä viljakauppaa.
Toimijoiden valikoimat ovat myös päivittyneet uusilla markkinatyökaluilla, joilla kansainvälistä viljakauppaa on yritetty tuoda lähemmäs.

Kansainvälistä kauppaa hyvässä ja pahassa

Viljojen hintamuutokset ovat kansainvälisessä viljamarkkinassa nopeita ja monesti suomalaista viljakauppaa parjataan siitä, etteivät ostohintanoteeraukset muutu välttämättä edes viikoittain.

Markkinat reagoivat maailmalla kasvukauden aikana äkillisesti esimerkiksi tuotantoennusteiden muutoksiin, mutta pääsääntöisesti hintakehitys on ollut jo pitkään laskusuuntainen. Maailmalla korjataan vuodesta toiseen aina vain suurempia satoja.

Vaikka Suomi on pieni ja etäällä sijaitseva maa, avaa kansainvälinen viljakauppa monia ovia niin hyvässä kuin pahassa. Tästä hyvänä esimerkkinä viime kevään maissi-ohra-tapaus, jonka todellisia häviäjiä tunsivat olevansa ne viljelijät, jotka uskoivat viime syksynä hintojen vielä nousevan eivätkä myyneet satoaan riittävän ajoissa.

Kevään kolkutellessa syksyn 200 euron hintanoteeraukset olivat pelkkä muisto vain eikä ohra tuntunut kelpaavan enää kenellekään. Todellisuudessa tuontimaissilla ja ohran hinnan laskulla ei ole todistettavaa yhteyttä, sillä viime satokauden käyttö rehuteollisuudessa kasvoi viime vuonna edellisvuoden lukemista. Maissilla korvattiin kauraa, mistä oli huutava pula myös myllymarkkinoilla. Tuontitavara paikkasi myös kehnoa vehnätarjontaa.

Hinnat nousivat – ennen kuin taas laskivat

Rehuohran hinta on ollut viime syksyn lukemissa viimeksi vuonna 2013. Satokauden 2013/14 käynnistyttyä rehuohran hinta on sukeltanut alle 200 euron ja käynyt alimmillaan syksyllä 2016, noin 111 eurossa per tonni. Viime syksynä Luonnonvarakeskuksen tilastoima ohran perushinta kipusi parhaimmillaan yli 202 euroon.

Rukiin hinnat ovat tarkastelujaksolla 2013–2019 pysyneet selkeästi vakaampina, ja syksyyn 2017 saakka, myös muita viljoja korkeammalla. Syksystä 2013 alkanut alamäki on pitänyt tilastoidut rukiin hinnat alle 200 eurossa jo pitkään, mutta viime syksynä ja tänä keväänä tonnihinnat nousivat jälleen 200 euron paremmalle puolelle. Odotukset jättisuuresta sadosta 2019 ovat laskeneet hintoja ja viimeiset tilastoidut rukiin hinnat ovat olleet keväällä 185 euroa/tonni.

Iloisena poikkeuksena on ylpeytemme kaura. Kauran voittokulku on hintakehityksessä huomattava, vaikka usein syytetäänkin, ettei kaurabuumi ole välittynyt tuottajahintoihin saakka. Vuonna 2013 kauratonnista maksettiin 195 euroa ja pitkään kestäneen alamäen jälkeen hinnat ovat kysynnän kasvun ansiosta lähteneet nousuun. Viime syksynä kaura oli arvokkainta viljaamme 225 euron tonnihinnalla.

Leipävehnän hinta on vuosien saatossa tippunut pahimmillaan jopa alle 150 euron vuonna 2016. Korkeimmillaan leipävehnän hinta kävi tämän vuoden alussa 219 eurossa per tonni, mutta kesän lähestyessä tilastoidut tonnihinnat laskivat 194 euroon.

Vilja-alan yhteistyöryhmän tilastoimat ostohinnat paljastavat, että sadonkorjuukauden alkaessa elokuun puolessa välissä leipävehnän ostohintoja tarjottiin väliltä 155–168 euroa/tonni. Rehuvehnän vaihteluväli oli 144–163 euroa/tonni.

Suurimokauran hinnat liikkuivat 163–167 eurossa/tonni ja (rehu)kaurasta oltiin valmiita maksamaan 146–166 euroa/tonni. Rehuohran hinnat vaihtelevat välillä 125–149 euroa/tonni ja rukiilla vaihteluväli oli 125–150 euroa/tonni.

Vuosi taaksepäin elokuun alussa leipävehnästä sai keskimäärin 193 euroa tonnilta ja rehuvehnästä peräti 178 euroa. Kaura maksoi tonnilta 161 euroa ja suurimokaura 173 euroa. Rukiin ostohintojen keskiarvo oli puolestaan 184 euroa tonnilta ja ohran 177 euroa.

Nyrkkisääntönä neljän miljoonan tonnin sato

Viljojen tuotantohehtaarit pysyvät vuosittain Suomessa miltei samoina. Kysyntään vastataankin edelleen melko heikosti tuotantoaloja muuttamalla ja erot vuosittaisiin satoihin tulevat pääsääntöisesti hehtaarikohtaisista sadoista.

Viime vuosina erikoiskasvien kysyntä on kuitenkin näkynyt tiettyjen kasvien, kuten tänä vuonna herneen, räjähdysmäisessä kasvussa. Viljelyteknisistä haasteista johtuen toiset erikoiskasvit, kuten rypsi ja rapsi, kärsivät merkittäviä tappioita viljelyalansa koossa.

Hyvänä nyrkkisääntönä on Suomessa pitkään toiminut se, että viljojen kokonaistuotanto on noin neljä miljoonaa tonnia eli neljä miljardia kiloa. Eniten vuosittain tuotetaan ohraa ja parhaimpina vuosina mallas- ja rehuohran yhteenlaskettu kokonaissato on ollut jopa yli kaksi miljoonaa tonnia. Tavallisesti kokonaissato on noin 1,5 miljoonaa tonnia.

Vaikka Suomi onkin tunnettu ohramaa, ei Euroopan kärkituottajien asemaan ole meillä vielä mitään asiaa. Viime vuonna ohraa tuotti eniten Ranska, yhteensä yli 11 miljoonaa tonnia eli miltei kymmenen kertaa enemmän kuin Suomessa.

Toiseksi eniten Suomessa tuotetaan perinteisesti kauraa. Hyvänä satovuotena kauran kokonaissato on noin miljoonan tonnin verran. Euroopan tasolla Suomi hätyyttelee normaalisti suurimman tuottajan titteliä, poikkeuksena tietysti viime vuosi. Viime vuoden suurin kauran tuottaja oli Espanja, jonka pelloilta kauraa korjataan vuosittain noin 1,5 miljoonaa tonnia.

Rukiin vuosittainen tuotantovaihtelu on Suomessa ollut vaihtelevaa, minkä vuoksi kotimainen teollisuus onkin ahkerasti pyrkinyt vakauttamaan tuotantoa noin 100 000 tonnin kysyntää vastaavaksi. Näillä lukemilla Suomi sijoittuu Euroopan ykköstuottajien joukkoon, mutta kirkkaimpaan kärkeen on vielä matkaa. Viime vuonna eniten ruista tuotettiin Puolassa, yli kaksi miljoonaa tonnia.

Syys- ja kevätvehnän yhteenlasketussa tuotantoalassa on kenties eniten vuosittaista vaihtelua. Parhaimmillaan vuosina 2014 ja 2015 vehnän kokonaissato on ollut jopa miljoona tonnia, kun taas heikko satovuosi 2018 näkyy vain 500 000 tonnin kokonaissaaliina. Vehnän viljelyn kehitys on kuitenkin positiivisessa vireessä, sillä vuosituhannen alussa vehnää tuotettiin Suomessa vain noin 500 000–700 000 tonnia.

Odotukset vehnällä ja rukiilla kovat

Tänä vuonna Luonnonvarakeskus on arvioinut viljasadon lähentelevän enemmän normaalia satovuotta kuin esimerkiksi viime vuonna. Viime vuonna kaikkien viljojen kokonaissato notkahti kuivan ja kuuman kesän vuoksi merkittävästi.

Rukiin ja syysvehnien puinnit aloitettiin eteläisessä Suomessa jo elokuun alkupäivinä, mutta epämääräiset sade- ja ukkoskuurot ovat jonkin verran hidastaneet puintitöiden etenemistä.

Lue koko juttu KM:stä.

Teksti ja kuva: Katri Ala-Kleemola

Artikkeli Tiesitkö nämä faktat Suomen viljamarkkinoista? julkaistiin ensimmäisen kerran Käytännön Maamies.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Biostimulanttituotteiden markkinat kasvavat maailmalla vauhdilla. Yleistyvät sään ääriolosuhteet – kuumuus, kuivuus, kylmyys – ja maan kasvukunnon heikkeneminen haastavat viljelykasvien satopotentiaalia. Viljelykasvin stressinsietoa ja ravinteenottamisen tehokkuutta parantavat biostimulantit vastaavat tähän ongelmaan – osittain. Maan kasvukunnon hoito, pellon vesitalouden kunnostaminen ja monipuolinen viljelykierto ovat pohja hyvälle viljelylle, jota voidaan tehostaa biostimulanteilla.

Kasvibiostimulantit ovat kirjava joukko aineita ja mikrobeja, joita käytetään edistämään kasvin kasvua ja terveyttä. Ne toimivat tehostaen ravinteenottoa, stressinsietoa tai ravinteenkäyttöä kasvissa ja parantaen sadon laatua.

Biostimulantit eivät ole lannoitteita eivätkä ne yleensä suoraan tehoa kasvintuholaisiin tai tauteihin. Sen sijaan ne stimuloivat kasvin metaboliaa, entsyymitoimintaa, maan biologiaa tai parantavat maan ominaisuuksia.

Jotkin biostimulanttituotteet voivat sisältää pieniä määriä kasvin ravinteita. Biostimulanttien selkeät määritelmät ja rajoitteet on päätetty EBIO:ssa (European Biostimulants Industry Council) www.biostimulants.eu

Suomessa on tarjolla jo runsaasti erilaisia biostimulanttivalmisteita.

Monenlaisia biostimulantteja

Mikrobivalmisteet ovat yksi- tai monilajisia säilöttyjä mikrobeja. Ne toimivat elävänä kasvunedisteenä maaperässä, juuristovyöhykkeellä tai kasvin pinnalla.

Mikrobivalmisteen teho voi riippua maaperän laadusta, olemassa olevasta mikrobidiversiteetistä ja kasvin soveltuvuudesta kyseisen mikrobin kumppaniksi.

Humusaineet ovat pieniä molekyylejä, jotka vaikuttavat kasvin ja juuristomikrobiston toimintoihin. Luonnossa niitä esiintyy maaperässä kuolleen aineksen hajotuksen lopputuloksena.

Perinteisesti humusaineet on jaoteltu humushappoihin, fulvohappoihin ja humiineihin. Fulvohapot ovat molekyylipainoltaan pienempiä yhdisteitä, joilla on muun muassa suurempi kationinvaihtokapasiteetti kuin humushapoilla. Humus- ja fulvohapoilla on erilaisia biostimulanttiominaisuuksia, joita on esitetty taulukossa seuraavalla sivulla.

Proteiinihydrolysaatit on tuotettu kasvi- ja eläinperäisistä materiaaleista entsyymein, kemiallisesti tai lämpötilaa muuttamalla hajottaen.

Hydrolysaatit sisältävät proteiineja, peptidejä, vapaita aminohappoja, rasvoja, hiilihydraatteja, mikroravinteita ja kasvihormoneja hyvin vaihtelevissa suhteissa riippuen lähtömateriaalista ja käsittelytavasta.

Puhtaat aminohapot ovat valkuaisaineiden rakennusaineita. Kasvi voi ottaa joitain aminohappoja sisäänsä sellaisenaan, toiset vaikuttavat kasvin sisäiseen tai ulkoiseen signaalijärjestelmään ja tätä kautta kasvin metaboliaan tai vuorovaikutukseen maaperän ja sen eliöiden kanssa. Useat aminohapot suojaavat kasvia ympäristön stressitekijöiltä.

Merileväuutteen ainesosat voivat toimia ravinteita maassa kelatoivina hivenravinteiden kuljettajina, ne sisältävät kasvihormoneja ja edistävät kasvin stressinsietoa.

Useimmat kaupalliset merileväuutteet on valmistettu ruskolevistä kuten Ascophyllum nodosum, Fucus, Laminaria, Sargassum ja Turbinaria spp.
Uutteet sisältävät myös ravinteita, mutta käytössä laimennettuna 1:1000 tai enemmän, vaikutus syntyy muusta kuin suorasta lannoituksesta.

Kitiini ja kitosaani ovat erityisesti Aasiassa ruokateollisuuden mittava sivuvirta. Kitiini on äyriäisten ja hyönteisten kuorien rakennusaine, ja sienen soluseinän rakennusmolekyyli.

Teollisuudessa pitkät kitiinipolymeerit (N-asetyyli-d-glukosamiinista ja d-glukosamiinista muodostuneita polymeereja) pilkotaan lyhyemmiksi kitiini-polymeereiksi tai deasetyloidaan kitosaaniksi.

Maaperässä kitiini hajoaa, ensin kitosaaniksi. Kitosaanin vaikutuksista kasviin on tutkimuksissa todettu taudinvastustuskyvyn lisääntymistä, stressinsietokyvyn lisääntymistä, kasvunlisäystä, itävyyden parantumista sekä säilyvyyden paranemista hedelmissä ja kasviksissa. Lisäksi se vähentää sienitauteja, virustauteja ja nematodien määrää.

Tutkimustulokset vaikuttavat siltä, että useampien biostimulanttilajien lisääminen samaan kasvustoon hyödyttää sadonmuodostusprosessia enemmän kuin yhden tietyn tuotteen käyttäminen.

On myös huomattava, että biostimulantin lisäyksen ajankohdalla ja käyttökerroilla on merkitystä. Useita kertoja kasvukaudessa tapahtuva lisäys on useissa tapauksissa tehokkaampaa kuin vain kerran lisätty tuote. Säätila ja kasvin kasvuvaihe voi myös olla käyttöä tai tuloksia rajoittava tekijä.

Lue koko juttu KM:stä.

Teksti ja kuva: Iiris Mattila

Artikkeli Biostimulantit tulevat julkaistiin ensimmäisen kerran Käytännön Maamies.

Luonnonvarakeskuksen noin 600 näytealan perusteella peltojen hiilipitoisuus on laskenut viimeisten 40 vuoden aikana. Viljavuuspalvelun satojen tuhansien näytteiden mukaan se on kasvanut. Mistä nämä erot johtuvat ja kumpi on oikeassa?

Peltojen multavuuden eli hiilen vähenemistä pidetään suurena ongelmana, ja korjaustoimenpiteitä hiilipitoisuuden kasvattamiseen etsitään myös Suomessa.

Viljelijöitä kehotetaan lisäämään peltojensa multavuutta hiiliviljelyn avulla.
Suomessa on Euroopan multavimmat pellot, joten mihin käsitys hiilen vähenemisestä oikein perustuu? Viljavuusnäytteiden mukaan viljelijät ovat nimittäin hiiliviljelleet suurimman osan pelloistaan multavasta luokasta runsasmultaiseen.

Puheet mullan loppumisesta herättävät viljelijöissä syystäkin kummastusta, koska he eivät havaitse hiilen häviämistä omilla pelloillaan, päinvastoin.

Keskisadot ovat kasvaneet, eikä mikään viittaa hedelmällisen maaperän katoon saati oikeuta maailmanlopun uhkapuheisiin.

Mikä hiiliseuranta?

Suomalaisten peltojen hiilipitoisuuden lasku on todettu Luonnonvarakeskus Luken tutkijoiden toimesta noin 600 tutkimuspellolla.

Näiden peltojen pintakerroksen hiilipitoisuus mitattiin ensimmäisen kerran vuonna 1974, ja sen jälkeen noin 10 vuoden välein.

Ongelmallisen tästä tutkimusaineistosta tekee se, ettei näytealoja alunperin sijoitettu satunnaisesti. Tutkimukseen otettiin pelkkiä timoteipeltoja.

Tutkimuksen alkuperäinen tarkoitus ei ollut seurata hiilipitoisuutta vaan viljavuusarvojen, pH:n ja raskasmetallien määrän muutoksia sekä viljelymaassa että timoteikasvustossa.

Tutkijat ottivat näytteitä samoilta pelloilta aarin kokoiselta alueelta 1974, 1987, 1998, 2009 ja 2018 ja saivat rahoitusta tähän kulloinkin tärkeinä pidettyjen seikkojen mukaan. 1970-luvulla huolena oli happamoituminen ja raskasmetallit, sittemmin tulivat ravinnepäästöt ja lopulta hiilipitoisuus.

Tutkimusta nimitetään ”Peltomaiden kemiallisen tilan valtakunnalliseksi seurannaksi” eli Valse-tutkimukseksi.

Pitkäaikaisseurannat ovat arvokkaita ja suorastaan välttämättömiä hitaiden muutosten osoittamiseen. Hiilen määrän seurantaan ei ollut käytettävissä satunnaistettua aineistoa, mutta hyvä kun oli edes tämä.

Valse-aineiston vahvuus on siinä, että se on valtakunnallinen, nykyisin varsin edustava ja analyysit on tehty vuodesta 1987 lähtien samalla tavalla.

Vuonna 1974 maan hiilipitoisuus mitattiin eri menetelmällä kuin muina seurantakertoina.

Sen vuoksi vuotta 1974 ei ole käytetty Valse-tutkimuksessa hiilipitoisuuden muutoksen tilastollisessa analyysissä, kertoo pitkäikaiseurannan kahden viimeisen kierroksen käytännön järjestämisestä vastannut erikoistutkija Visa Nuutinen Lukelta.

Tällä kierroksella Valse-tutkimuksen erityisenä tutkimuskohteena onkin peltomaiden hiilipitoisuus ja sen pitkäaikaismuutos.

Alustavien tulosten mukaan hiilen määrä peltomaissa on vähentynyt edelleen vuoden 2018 näytteissä.

Lue koko juttu KM:ssä.

Teksti ja kuva: Annaleena Ylhäinen

Artikkeli Häviääkö multa? julkaistiin ensimmäisen kerran Käytännön Maamies.

Kotimaan peltokasvien ennakollinen satotilasto julkistettiin marraskuun lopulla ja pian sen perään myös Vilja-alan yhteistyöryhmä (Vyr) päivitti arvionsa Suomen viljataseen tilanteesta. Kotimaista kauraa halutaan lisää elintarviketeollisuuteen sekä tavanomaisena että luomuna.

Monelta viljelykasvilta saatiin tänä vuonna kokonaisuudessaan vaihteeksi keskimääräinen sato jo usean heikon satovuoden jälkeen. Luonnonvarakeskuksen (Luke) ennakollisen satotilaston mukaan Suomen viljasato oli tänä vuonna miltei puolet edellisvuotta suurempi. Öljykasvien kokonaissato puolestaan väheni lähes samassa suhteessa.

Vyr:n julkaisema arvio Suomen viljataseen tilanteesta julkistettiin pian satoennusteen jälkeen. Tasearvio perustuu muun muassa Luken satoennusteeseen, Tullin kauppatilastoihin sekä vilja-alan toimijoiden näkemyksiin.

Tasearvion mukaan kuluvalla kaudella kotimaan viljavarastot kasvavat ja pääosa kasvusta tapahtuu maatiloilla. Taseen vientilukemat näyttävät positiiviselta, mutta kotimaan käytön on arvioitu laskevan usealla viljalla.

Lue koko juttu KM:stä.

Teksti: Katri Ala-Kleemola
Kuva: Annaleena Ylhäinen

Artikkeli Hyvä satovuosi kasvattaa kotimaan viljavarastoja julkaistiin ensimmäisen kerran Käytännön Maamies.

Multiva Forte FX 6000 -kylvölannoitin on tehokas ja monipuolinen, koska sillä voidaan kylvää sekä muokatulla maalla että suoraan sänkeen. Uusi vannas ja jopa 250 kiloon yltävä vannaspainatus sijoittavat siemenen toivottuun syvyyteen.

Olosuhteet olivat Porvoon seudulla viime syyskuussa haasteelliset. Kylvöpäiviä oli runsaiden ja usein toistuvien sateiden vuoksi harvassa. Syyskuun viimeisellä viikolla niitä oli kaksi, ensimmäinen tiistaina ja toinen lauantaina.

Maa oli noinakin päivinä liian kosteaa. Mutta maamiehen mieli teki koettaa kylvöä, kun sertifioitua siementä oli tätä varten hankittu, syysvehnällä on mahdollista saada talvehtimisen onnistuessa kelpo sato ja jokainen talvehtinut hehtaari madaltaa työhuippuja kevätkylvöillä ja sadonkorjuun aikaan. Riskinoton kynnystä alensi myös se, että käytettävissä oli kiinnostavaa ja uudenkarheaa kotimaista tekniikkaa, sekä kylvökone että traktori.

VM:n perillinen

Sekä muokatun ja kevytmuokatun maan kylvöön että suorakylvöön soveltuva Multiva Forte FX6000 -mallilta odotetaan paljon. Sen pitäisi kaiken järjen mukaan olla lähtökohtaisesti edeltäjäänsä parempi monessa suhteessa.

Kone esiteltiin vuonna 2017 Agritechnicassa, ja ensimmäiset Multiva Forte -kylvölannoittimet starttasivat liikkeelle seuraavana vuonna. Koneita on toimitettu useampia sekä kotimaahan että vientiin.

Vertailukohta Käytännön Maamiehen testaajalla on edelleen kirkkaana mielessä, sillä hänellä on VM:n kuusimetrisestä kylvölannoittimesta vankka kokemus viereisen Kiialan kartanon pelloilta.

Vuoden 2010 vuosimallissa oli paljon hyvää, mutta myös ongelmia, kuten staattisen sähkön aikaansaamat lyhyet katkokset syöttölaitteissa sekä vajaan ja heikosti suojatun laakeroinnin ongelmat lautasvantaissa ja niiden sivulla työsyvyyttä säätävissä kylkipyörissä. Pulmana oli myös väkilannoitepölyn liimautuminen ajourien sulkimiin kosteissa oloissa.

Silti tuo alkuperäinen ja rakenteeltaan vankka VM-kone on edelleen kartanolla käytössä. Kymmenen vuoden aikana kertyneiden kokemusten ja tuotekehityksen jälkeen voidaan olettaa, että Multivan tältä pohjalta jalostama uusi sukupolvi on monessa suhteessa edeltäjäänsä parempi. Oletusta tukee tieto uudistuneesta syöttölaitteistosta ja vantaistosta, jonka laakereiden kestovoitelu parantanee käyttökokemusta merkittävästi.

Moni asia on toki edelleen ennallaan, kuten helppo kiertokoe ja reilu 8 000 litran säiliötilavuus, joka voidaan jakaa viiden prosenttiyksikön portain suhteessa 40:60 – 60:40. Riviväli on kasvanut 15:stä 16,7 senttimetriin.

Lue koko juttu KM:stä.

Testaus: Robert Ottosson
Teksti ja kuvat: Esa Mustonen

Artikkeli Multiva Forte FX 6000: Kunnollinen kotimainen kylvölannoitin julkaistiin ensimmäisen kerran Käytännön Maamies.

Perusteellinen selvitystyö satovaihtelun syiden selvittämiseksi käynnistyi, kun satokartoitus osoitti pellon parhaiden alueiden tuottavan vuodesta toiseen kaksinkertaisen sadon heikoimpiin verrattuna. Kun ilmeisimmät analyysit eivät tuottaneet tyydyttävää vastausta, päätettiin mitata sadoltaan erilaisia kohtia langattomilla maankosteusantureilla koko kasvukauden ajan. Innostavat tulokset esiteltiin Maataloustieteen päivillä.

Peltolohkon sisäisen satovaihtelun mittaaminen ja hallinta on yksi avain viljelyn kehittämiseen ja sitä kautta parempaan taloudelliseen tulokseen. Paikkakohtaista lannoitusta on perinteisesti kutsuttu täsmäviljelyksi, mutta kattavalle erilaisiin mittauksiin perustuvalle viljelylle ei vielä ole vakiintunutta suomenkielistä nimeä, joten sitä kutsutaan yleisesti smart farmingiksi.

Satovaihtelun hallinta perustuu yksinkertaiseen toimintamalliin: 1) selvitetään satovaihtelun määrä ja sijainti, 2) mitataan, mikä aiheuttaa huonon tai keskinkertaisen kasvun verrattuna parhaisiin alueisiin, 3) pyritään poistamaan satoa rajoittavat tekijät, tai 4) alennetaan panoksia huonoissa kohdissa. Voidaankin ajatella, että paikkakohtaiseen lannoitukseen turvaudutaan sitten, jos muut keinot eivät onnistu.

Mitataanko ilmaa vai maata?

Terve kasvusto tarvitsee oikeastaan kolme asiaa kasvaakseen: vettä, ravinteita ja auringonvaloa. Näistä 2/3 tulee maan alta, sillä vaikka taivaalta tulee paistetta ja sadetta, kasvit ottavat vettä vain maasta juuristollaan. Sekä kasvusto että juuristo tarvitsevat myös hiilidioksidia ja happea, joita taivaalla on aina riittävästi, mutta märässä maassa ilmastakin voi olla puutetta.

Mutta entä satelliitit, ilmakuvat, kuvauskopterit ja optiset kasvustosensorit – miksi kaikki täsmäviljelyn mittausteknologiat mittaavat maanpäällisiä asioita? Jos ongelmia voidaan todeta vain havainnoimalla kasvuston oireita, eikö silloin olla aina myöhässä?

Monimutkainen vastaus on, ettei mikään mittausteknologia yksin pysty kuvaamaan niin monimutkaista tapahtumaa, kuin mitä peltokasvinviljely on, ja siksi kaikkia edellä mainittuja tekniikoita voi ja kannattaakin käyttää.

Yksinkertaisempi vastaus on, että maanpäällisten asioiden mittaaminen on vaan niin paljon helpompaa.

Kasvuston vedensaantia on pyritty kuvaamaan sadannan kautta. Vaikka sateen millimetrit ovat tärkeä (jälleen ilmasta saatava) mittaustieto, jää sen tuottama tieto kahdesta syystä puolitiehen. Ensiksikin, yksittäisen sateen sadanta vaihtelee meteorologisten tutkimusten mukaan 50 prosenttia puolen kilometrin matkalla, joten pihapiirissä mitattu 10 mm saattaa peltolohkon toisessa päässä olla 5 tai 15 mm. Sademittareita pitäisi olla kohtuuttoman paljon, jotta mittauksilla olisi todellista todistusvoimaa kasvuston vedensaannista.

Toinen ongelma on, että pääosa kasvuston käyttämästä vedestä on maahan jäänyttä sulamisvettä ja kapillaarisesti syvältä nousevaa pohjavettä, eivätkä nämä pääasialliset vesivirrat kulje sademittarin läpi. Tämä ei tosin muuta miksikään sitä tosiasiaa, että silloin kun poutivilla seuduilla sataa kesäkuun lopussa, viljat kasvavat kyllä. Lohkon sisäinen vaihtelu ja varastoveden määrä vain jäävät tuntemattomiksi.

Antureita maahan viisaasti

Jotkin mittaukset, kuten satokartoitus ja ilmakuvaus, voidaan kohdistaa koko alueelle ilman valikointia. Pistemittauksien osalta näin ei ole.

Kun yksi ainoa mittauspiste pellolla ei tuota viljelyn kehittämiseen tarvittavaa tietoa, on oltava jokin keino mittausten kohdistamiseksi parhaalla tavalla. Vaihtoehtoja ovat säännöllinen mittausruudukko ja mitattavan alueen lohkominen (engl. grid sampling ja zoning).

Menetelmiä pidetään usein keskenään kilpailevina täsmäviljelyn lähestymistapoina, mutta käytännössä molemmilla on omat etunsa ja ne tukevat toisiaan. Esimerkiksi kerran toteutettu maanäytteiden kerääminen mönkijällä tasaisen ruudukon mukaisesti voi paljastaa lohkon sisäiset maalajirajat, minkä jälkeen jatkossa mittaukset voidaan fiksusti kohdistaa vain näihin tunnistettuihin alueisiin.

Huolellinen sijoittelu nousee erityisen tärkeäksi, kun peltoon asennetaan pysyviä laitteita ja jokainen mittauspiste tarkoittaa myös korkeampaa kustannusta. Siksi jokaisen mittauspisteen pitää olla merkityksellinen.

Ilman satokartoitustakin on kaikista maailman pelloista saatavilla hyviä kasvullisuuskarttoja Sentinel-2 satelliittien ansiosta ja kasvullisuuskartat ovat peltolohkon sisäisen vaihtelun tunnistamisessa lähes yhtä luotettavia kuin puimurista saatavat satokartatkin ja vieläpä ilmaisia (KM 4/18). Niitä on saatavilla jo 4–5 vuodelta, joten huonosti tuottavien alueiden pysyvyyttäkin voi jo vertailla. Esimerkiksi peräkkäiset läpimärkä ja ennätyskuiva satokausi 2017–2018 ovat loistava vertailupari.

Suositus onkin, että käytettävissä olevin keinoin tunnistetaan peltolohkon koosta riippuen kolme tai viisi tuottavuudeltaan eritasoista aluetta, ja mitataan näitä. Tätä kautta mittaustuloksia ei tarvitse ”yrittää ymmärtää” suhteessa ohjearvoihin, vaan niitä pääsee vertailemaan keskenään. Siten mittausdata muuttuu saman tien hyödyllisiksi havainnoiksi.

Lue koko juttu KM:stä.

Teksti ja kuvat: Johannes Tiusanen

Artikkeli Peltolohkon sisäiset kosteuserot satovaihteluiden syynä julkaistiin ensimmäisen kerran Käytännön Maamies.

Soija on vehnän, riisin ja maissin jälkeen maailman neljänneksi viljellyin kasvi. Sitä tuotetaan vuosittain noin 350 miljoonaa tonnia, josta suurin osa on peräisin Brasiliasta, Yhdysvalloista ja Argentiinasta. Eniten soijaa ostetaan vuosittain Kiinaan (noin 90 miljoonaa tonnia) ja Eurooppaan (noin 15 miljoonaa tonnia).

Suomessa soijapavun viljelyä on harjoitettu noin kymmenisen vuotta, lähinnä kokeilumielessä. Kiinnostus soijapapua kohtaan on kuitenkin kasvussa.

Ruokaviraston maaseutuelinkeinohallinnon tietojärjestelmän mukaan vuonna 2017 sitä viljeltiin vain 2,5 hehtaarilla, mutta viime vuonna kokonaispinta-ala oli jo 14 hehtaaria. Viljelijöitä oli kymmenkunta.

Suomessa soijapavun viljelyä rajoittavat eniten sen pitkän kasvukauden ja pitkän yön vaatimukset. Sopivien lajikkeiden ja ilmaston lämpenemisen ansiosta muutaman kymmenen vuoden kuluttua soijapavun viljely voi kuitenkin olla jo täysin toisella tasolla. Ravinnerikkaana ja hyvänä valkuaislähteenä soija on mielenkiintoinen tulevaisuuden viljelykasvi rehukäytön lisäksi myös lautaselle korvaamaan lihaa.

Pitkä päivä ja lämpötila rajoittavat

Luonnonvarakeskus on tutkinut soijan viljelyä Suomessa jo viitisen vuotta, muun muassa osana ScenoProt-hanketta. Soijan viljelynäytteitä on haettu sekä viljelijöiden pelloilta että Luonnonvarakeskuksen, Luken, omilta koeruuduilta.

”Suurin haaste on pitkän kasvukauden ja lyhyen päivän vaatimukset. Ruotsista ja Virosta saadut lajikkeet ovat sopeutuneet pitkään päivään eli ovat ns. päiväneutraaleja”, kertoo Luken erikoistutkija Marjo Keskitalo. Soijalajikkeet jaetaan tyypillisesti 13 luokkaan (000-X) viljelyalueensa perusteella. Ruotsalainen Fiskeby ja virolainen Laulema edustavat luokitusta 000 eli ovat aikaisimpia ja sietävät viileää ilmanalaa parhaiten.

”Viljelijöillä on ollut Suomessa soijaa muutamien hehtaarien alalla. Sadot ovat olleet keskimäärin 500–1 000 kiloa hehtaarilta.”

Pitkän kasvukauden vuoksi parhaat edellytykset onnistua soijan kanssa ovat tällä hetkellä Etelä-Suomen rannikkoalueilla.

”Jos haluaa ottaa riskin, soijaa voi kokeilla. Aina siitä ei välttämättä saa satoa.”

Lämpötilan nousua tarvitaan vielä

Huippukuumana vuotena 2018 soija menestyi Suomessa hyvin, toisin kuin suosiotaan viime vuosina kasvattanut härkäpapu, mikä kärsi kuivuudesta ainakin savisilla maalajeilla. Luonnonvarakeskuksen tutkimuksessa nämä kaksi olivatkin tasavertaisia sadontuottajia vuonna 2018.

”Jos meille tulee jatkossa kuumia kesiä, on tärkeää, että tarjolla on valkuaiskasvivaihtoehtoja erilaisiin olosuhteisiin.”

Keskitalo muistuttaa, että uusien kasvilajien kanssa onnistuminen vaatii aina pitkäjänteistä työtä. Jokaisesta kasvukaudesta opitaan aina jotain uutta seuraavaa vuotta varten.

”Sama tilanne oli silloinkin, kun maissi tuli Suomeen. Sitä kokeiltiin ensimmäisiä kertoja jo 1940-luvulla, mutta viljely ei onnistunut ollenkaan. Vähitellen on saatu uusia lajikkeita ja onnistuminen on parantunut. Myös ilmasto on lämmennyt suotuisammaksi.”

Keskitalo uskoo 50 vuoden päästä soijaa olevan viljelyssä hyvinkin paljon. Ilmastonmuutos voi tässä tapauksessa olla hyvä mahdollisuus, ei uhka.

”Jo kymmenen vuoden kulutta tilanne voi olla hyvin erilainen, jos lämpötilan nousua ei saada kuriin. Eikä se todennäköisesti hetkessä tapahdu. Ilmastonmuutos on kuitenkin arvaamaton, eikä vielä tiedetä, miten lämpötilan nousu kohtelee meitä. Ääriolosuhteita voi olla tulossa myös kylmyyden puolelta.”

Luke on selvittänyt ScenoProt-hankkeen puitteissa soijan viljelyä myös muovihuoneolosuhteissa, jossa kasvit kylvettiin suoraan maahan. Näyttäisi siltä, että vuorokauden keskilämpötilan nousu kahdella asteella tuplaisi satopotentiaalin. Tutkimuksessa haarukoitiin, millaisia satoja soija voisi tulevaisuudessa tuottaa.

”Jo pienikin lämpötilan nousu tekee hyvää. Toki kasvihuoneolosuhteissa on muitakin muuttujia, esimerkiksi kosteus oli normaaleihin kasvuolosuhteisiin nähden korkeampi.”

Paljon potentiaalia ja rajoituksia

Keskitalo näkee soijassa haasteista huolimatta paljon potentiaalia.

”En ajattele soijaa nyt eläinten rehuna, vaan nimenomaan kasvivalkuaisen lähteenä ihmisille. Tässä olisi loistava mahdollisuus esimerkiksi jollekin tilalle lähteä itse jatkojalostamaan soijasta valmiita kuluttajatuotteita.”

Maailmalla tällä hetkellä viljelyssä olevista soijalajikkeista noin 75 prosenttia on muuntogeenisiä lajikkeita, jotka kestävät glyfosaattia.

”Suomalaisella soijalla voisimme korvata soijan tuontia ja turvata sen, että kuluttajat saavat muuntogeenitöntä soijaa, jos sitä haluavat.”

Jonkin verran soijan viljelyinnokkuutta voi vielä hillitä viljelyteknisten asioiden lisäksi tukipolitiikka. Soijan voi ilmoittaa omana kasvina ja saada sille luonnonhaittakorvauksen, ympäristökorvauksen ja myös lohkokohtaisen korvauksen, jos on tehnyt tukiin edellyttävän toimenpiteen kuten lannan levityksen. Sen sijaan EU:n tuotantosidonnaista peltokasvipalkkiota ei tällä hetkellä soijalle makseta, toisin kuin valkuaiskasveista esimerkiksi härkäpavulle ja makea lupiinille.

Suomessa ei myöskään ole yhtään kasvinsuojeluainetta rekisteröitynä soijalle, mikä on ongelmallista etenkin rikkakasvitorjunnan näkökulmasta.

Lue koko juttu KM:stä.

Teksti: Katri Ala-Kleemola
Kuva: Heikki Tuominen

Artikkeli Soijan viljely on tulevaisuutta myös Suomessa julkaistiin ensimmäisen kerran Käytännön Maamies.

Maailman markkinoilla tapahtuvat muutokset heijastuvat kotimaan hintoihin. Maailmalla viljojen tuotanto ja kulutus ovat viime vuosina olleet kasvussa, vaikka myös notkahduksia on tullut. Viime vuosina hintavaihtelut viljamarkkinoilla ovat olleet suuria, minkä vuoksi markkinaseurannan tärkeys, ostajien hintanoteerausten ja pörssien futuurihintojen seuranta on korostunut entisestään.

Markkinoiden muutokset aiheuttavat kaikille viljaketjun toimijoille hintaan liittyviä riskejä. Tasapainoisessa markkinatilanteessa muutosten ja niiden aiheuttamien hintaheilahtelujen ajankohdat ovat vaikeasti ennakoitavissa.

Hintavaihtelut voivat lyhyelläkin aikavälillä olla suuria ja yleensä hinta nousee loivemmin kuin se laskee. Hinnan jyrkkään laskuun voi olla syynä esimerkiksi tarjonnan merkittävä lisääntyminen, kun suuri joukko tuottajia haluaa myydä samaan aikaan. Tämän johdosta ostajien hankintatarve täyttyy, kysyntä laskee ja hintaan kohdistuu laskupainetta.

Hintojen kohotessa odottelu ja korkeimman hinnan tavoittelu ei ole riskitön vaihtoehto, sillä tilanne voi muuttua nopeasti. Hintariskiä voi pienentää aktiivisella markkinaseurannalla sekä myyntisuunnittelulla.

Myyntisuunnitelman tekeminen tuotettavalle viljalle on erittäin tärkeää. Jotta tilalle parhaiten sopivat sopimukset ja ostajat löytyisivät, tulisi niiden etsimiseen käyttää aikaa kuten muuhunkin tilan talouden ja hankintojen suunnitteluun.

Tilan tuotantokustannusten tunteminen on avainasemassa, kun määritetään, mikä on riittävä hinta kustannuksiin nähden. Tulevan markkinointivuoden hintanäkymiä pitäisi seurata jo kylvöpäätöksiä tehdessä.

Lue koko juttu KM:stä.

Teksti: Hanna Heikkula
Kuva: Annaleena Ylhäinen

Artikkeli Viljakaupan sopimuskirjo ja laatulisien monimutkainen maailma julkaistiin ensimmäisen kerran Käytännön Maamies.

SATOKILPAILUJA VUODESTA 1994 LÄHTIEN

Käytännön Maamies -lehden ensimmäinen viljasatokilpailu järjestettiin vuonna 1994. Kilpailukasvi oli ohra, ja kilpailun voitti hollolalainen Juha Uotila 6 932 kilon hehtaarisadolla (kosteus 14 %). Tuohon aikaan liki seitsemän tonnin ohrasato oli jättimäinen, ja lukijoiden oli vaikea uskoa satotuloksia tosiksi. Kymppitonnin maaginen raja rikottiin ensimmäisen kerran vuonna 2001, kun lietolainen Timo Laaksonen sai Kosack-syysvehnällä 10 076 kilon hehtaarisadon.

Kilpailun ideana on saada mahdollisimman suuri hehtaarisato kilpailuun ilmoitetulla peltolohkolla. Kilpailulohkot ovat normaaleja talousviljelmiä, eivät mitään koeruutuja tai tutkimuspeltoja, joten niitä viljellään vain laillisilla, Suomessa hyväksytyillä menetelmillä ja tuotantopanoksilla.

Sadon mittaamisesta huolehtii Käytännön Maamies -lehden valtuuttama ulkopuolinen henkilö. Hän valitsee kilpailupellolta keskimääräisen kohdan, josta on helppo mitata hehtaarin pinta-ala, ja jolta puitu sato punnitaan. Sadon kosteus mitataan laboratoriossa ja hehtaarin satomäärä lasketaan 14 (viljat), 9 (öljykasvit) tai 15 (herne) prosentin peruskosteudessa.

Koska jättimäisen sadon tavoittelu ei juuri koskaan ole taloudellisesti järkevää, päätettiin vuonna 2000 aloittaa kilpailu myös parhaasta taloudellisesta tuloksesta. Talouskilpailun ideana on saada mahdollisimman suuri hehtaarituotto (katetuotto I). Kilpailussa lasketaan hehtaarisadolle arvo, siihen lisätään tuet, ja näistä tuotoista vähennetään viljelystä syntyneet kulut (tuotantopanokset, työ, koneet, palkat). Suurimman katteen saanut viljelijä voittaa.

Käytännön Maamies -lehden kisahistorian satoennätykset:

• Syysvehnä: Skagen 10 217 kg/ha (2014, Karl Åberg, Inkoo)
• Kevätvehnä: Kruunu 9 602 kg/ha (2006, Samuli Sarviharju, Janakkala)
• Ruis: Evolo 9 019 kg/ha (2014, Niko Ahlqvist, Vihti)
• Luomuruis: Evolo 4 710 kg/ha (2010, Harri Laine, Pornainen)
• Ohra: Vilde 9 499 kg/ha (2008, Tuula ja Seppo Vätti, Säkylä)
• Luomumallasohra: Streif 5 559 kg/ha (2012, Janne Kallio, Elimäki)
• Kaura: Rocky 8 820 kg/ha (2016, Riku Olli, Mynämäki)
• Syysrapsi: Maximus 5 257 kg/ha (2014, Martti Yli-Kleemola, Harjavalta)
• Kevätrapsi: Campino 4 777 kg/ha (2016, Ilkka Kouvo, Huittinen)
• Herne: Astronaute 6 017 kg/ha (2018, Juho Kiviniemi, Jalasjärvi)

Vuoden 2020 satokisassa kilpaillaan kevätvehnällä ja kuminalla.

Artikkeli KM Satokisa julkaistiin ensimmäisen kerran Käytännön Maamies.

Ilmoittaudu satokisaan!

Kasvukaudella 2020 kilpaillaan kevätvehnällä ja kuminalla. Kevätvehnällä järjestetään sekä kilo- että talouskilpailut, kuminalla järjestetään vain kilokilpailu.

Ilmoittautumisaikaa on toukokuun loppuun saakka. Kilpailuun voi ilmoittautua
lähettämällä sähköpostia Käytännön Maamiehen toimituksen sähköpostiosoitteeseen: toimitus@agraari.fi.

Kerro viestissä nimesi, yhteystietosi, ikäsi, lajikkeesi ja viljeletkö tavanomaisena vaiko luomuna. Käytännön Maamiehen toimituksesta otetaan yhteyttä jokaiseen
ilmoittautujaan.

KM:n toimittaja vierailee jokaisella kisalohkolla kesän aikana. Pellolta otetaan maanäyte, joka analysoidaan Eurofins Viljavuuspalvelun laboratoriossa.  Vierailuista tulee kuvia, tarinoita ja videoita sosiaaliseen mediaan.

Säännöt ennallaan

Säännöt ovat samat kuin ennenkin. Kilpailuun osallistuvan pellon on oltava yli hehtaarin kokoinen, sillä sato mitataan hehtaarin alalta. Sadonmäärityksen tekee ulkopuolinen taho. Pinta-ala mitataan, sato puidaan ja punnitaan ja siitä otetaan laatu- ja kosteusnäytteet.

Tuotantosuunta saa olla mikä hyvänsä, eikä tilan tarvitse olla mukana ympäristökorvausjärjestelmässä. Käytännön Maamies valitsee kilpailijat niin, että
mukana on mahdollisimman monipuolinen kattaus lajikkeita ja viljelijöitä. Joka vuosi jonkun sato menee pommiin ukkoskuuron tai kuivuuden takia, mutta kisaa ei saa jättää kesken.

Kevätvehnällä kilpaillaan sekä suurimmalla sadolla että parhaimmalla taloudellisella tuloksella. Kilokisassa hehtaarin ala mitataan ja sato punnitaan, ja
muutetaan 14 prosentin peruskosteuteen. Suurin sato voittaa kilokisan.

Talouskisassa sadosta määritetään lisäksi laatu, lasketaan sadolle hinta sekä selvitetään viljelyn muuttuvat kustannukset. Eli jokaisen kisalohkon viljelytoimenpiteet käydään läpi, ja niiden kustannukset lasketaan taulukkohinnoilla.

Rahtimatka on kaikille sama sijainnista riippumatta, mutta rahdin määrä vaihtelee sadon mukaan. Työtunnit, käytetyt tuotantopanokset, kuivauskustannukset ja energian kulutus vaihtelevat myös. Jokaisen tilan konekaluston tai kuivurin tehokkuutta ei pystytä huomiomaan, vaan laskennassa käytetään taulukkoarvoja. Myöskään erilaisia lisiä, kuten siemenlisää ei huomioida.

Tuet lasketaan kasvinviljelytilan tukien mukaan. Ympäristökorvaus
huomioidaan, samoin luonnonmukaisen tuotannon tuet. Jokaiselle lasketaan perustuki, viherryttämistuki, luonnonhaittakorvaus, ympäristökorvaus ja saman summan edestä lohkotoimenpiteitä. Tuotantopanoksissa käytetään verottomia kevään keskihintoja. Rahteja ei huomioida. Siemenkustannus lasketaan Tuottopuntarin avulla sen mukaan, käytetäänkö sertifioitua vai omaa siementä. Parhaan taloudellisen tuloksen tehnyt kisalohko voittaa.

Laatuanalyysit tekee tällä kertaa Hankkija jokaiselle vehnänäytteelle. Kosteus määritetään myös laboratoriossa. Myös hinta laatulisineen kysytään Hankkijalta tulosten laskun aikaan. Näin kilpailu on tasapuolinen kaikille. Myös luomuvehnien
hinnat pyydetään Hankkijalta.

Kuminalla kilpaillaan pelkästään suurimmalla sadolla. Hehtaarin kuminat punnitaan ja sadosta otetaan laatunäyte, joka analysoidaan Trans Farmin laboratoriossa. Laatunäytteen perusteella määritetään sadon roskapitoisuus, joka vähennetään punnitustuloksesta. Suurimman sadon saanut kilpailija voittaa. Kumina on monivuotinen kasvi, joten parhaan taloudellisen tuloksen laskeminen vaatisi liikaa työtä, eivätkä tulokset olisi kuitenkaan vertailukelpoisia.

Hyvät palkinnot 

Jokainen kilpailija saa Yaran Atfarm -satelliittipalvelun maksutta käyttöönsä kasvukauden ajaksi. Sen avulla seurataan kisalohkon biomassan kertymistä ja
sitä voi hyödyntää myös lisälannoituksen suunnitteluun.

Bayer kannustaa osallistumaan kilpailuun tarjoamalla kevätvehnäkisaajille Chekker Plus -tuotepakkaukset.

Cemagro puolestaan lahjoittaa kevätvehnä- ja kuminakisaajille nestemäiset 10 litran Agro MnP -hivenlehtilannoitteet.

Lantmännen Agro antaa kisaajille Kelpak-biostimulanttipakkaukset.

Kilpailua seurataan kasvukauden mittaan sosiaalisessa mediassa sekä Käytännön Maamiehen lehden sivuilla. Tulokset julkaistaan syksyllä KM:ssä.

Kisaa varten perustetaan Whatsapp-ryhmä, johon kisaajien toivotaan lähettelevän kuvia ja kuulumisia kisalohkoiltaan. Kuvia hyödynnetään sosiaalisessa mediassa. Bayer palkitsee aktiivisimman kuvien, videoiden ja kommenttien lähettelijän Satokisan Hymypoika -yllätyspalkinnolla.

Kilpailun voittajat palkitaan kilpailun jälkeen yhteistyökumppaneiden avustuksella:

Kevätvehnän kilokisan palkinnot
1. BASF, Revysol-tuoteperheen tukkupakkaus, Medax Max -tukkupakkaus sekä 2 kpl Tooler Heavy -pakkauksia
2. Syngenta, vehnäpaketti – kasvinsuojeluaineita 20 hehtaarille: 3 x Avoxa 10 litraa + 3 x Elatus Era 5 litraa + Moddus Evo 5 litraa
3. Corteva Agriscience, vehnän kasvinsuojeluaineita 10 hehtaarille: rikkakasviaine Rexade ja tautiaine Inatreq

Kevätvehnän talouskisan palkinnot
1. Belor Agro, Premium Urea N46 LIMUS®PRO -lannoitetta, 5 tonnia
2. Peltosiemen, 1 000 eurolla siemeniä
3. Tilasiemen, suursäkillinen kevätvehnän siementä

Kuminan kilokisan palkinnot
1. Biofarm, Greenleaf farm-Viljahiven EDTA Strong, 600 litraa
2. Nordkalk, kalkkikuorma
3. Viljelijän Avena Berner, Paras Sato -palvelu kasvukaudelle 2021

Yhteistyökumppaneiden osaamista ja viljelyneuvontaa hyödynnetään kilpailun aikana.

Lue lisää: Satokilpailuja vuodesta 1994

Artikkeli Satokisa 2020 julkaistiin ensimmäisen kerran Käytännön Maamies.

Avenan öljykasviasiantuntija Fanni Heinonen kiersi talvella ympäri Suomea kannustamassa viljelijöitä öljykasvien tuotantoon. Nyt hän antaa seitsemän vinkkiä kylvöille ja kasvukauden kasvinsuojeluun ja muistuttaa varaamaan peltoa myös syysöljykasveille.

Ennakkotietojen mukaan syysöljykasveja on maassa vain 1 700 hehtaarilla. Se on suuri harmi, sillä talvi oli leuto, ja syysöljykasvit vaikuttavat talvehtineen hyvin runsaista sateista huolimatta, Avenan öljykasviasiantuntija Fanni Heinonen harmittelee.

Syysöljykasvien kylvö oli monilla viime vuonna mielessä, mutta puinnit viivästyivät, eikä peltoa ollut oikeaan aikaan vapaana.

Heinonen kannustaakin nyt viljelijöitä miettimään jo ennen kevään kylvöjä, minkä pellon varaa syysöljykasveja varten.

”Eteläisimmän Suomen ulkopuolella kannattaa kokeilla syysrypsiä. Se on varmempi talvehtija kuin syysrapsi. Lisäksi sen saa korjattua jo heinäkuun lopussa, jolloin se on helppo puida, ja kuivauskustannukset ovat kohtuulliset.”

Syysöljykasvit hyödyntävät kevään valon ja lämmön, eivätkä yleensä kärsi tuholaisista läheskään niin pahasti kuin kevätöljykasvit.

”Kun rapsikuoriaiset tulevat pellolle, syysöljykasvit ovat yleensä kehittyneet jo pitemmälle ja ja tuholaisten syöntivioitukset jäävät vaikutukseltaan maltillisemmiksi kuin kevätöljykasveilla”, Heinonen kertoo.

Jälkikasvirajoitukset on tärkeää huomioida, sillä joidenkin valmisteiden maavaikutus saattaa haitata kevät- tai syysöljykasvien kasvua ja kehitystä.
Syysöljykasveissa on paljon potentiaalia, mutta myös kevätöljykasveillakin on edelleen mahdollista onnistua, kunhan on huolellinen kasvinsuojelun kanssa. Heinonen antaa seitsemän vinkkiä, joiden avulla viljely onnistuu.

Lue vinkit KM:stä.

Teksti ja kuva: Annaleena Ylhäinen

Artikkeli 7 vinkkiä öljykasveille julkaistiin ensimmäisen kerran Käytännön Maamies.